Nightwish

Olikin jo korkea aika perustaa tälle loistavalle bändille oma topicinsa!
Teejiifoorumissa lienee mukavasti Nightwishin faneja, joten tällainen topic on varmasti tarpeen, vai mitä sanotte?

Dark Passion Play ilmestyi siis tänään, 26.9.07. Nyt olisi mukava kuulla mitä mieltä porukka on tästä levystä.

Voisitte myös kertoa että milloin ja missä kuulitte Nightwishia ensimmäisen kerran? Ja miten teistä tuli faneja?


~

Ensikosketukseni Nighwishiin tapahtui kesällä 99. Olimme menossa autolla mansikoita poimimaan. Oli kuuma kesäpäivä, eikä minua huvittanut ollenkaan kerätä mansikoita, minut oli vain väkisin raahattu mukaan. Joten kun saavuimme mansikkapaikalle, jäin autoon kuuntelemaan radiota ja lukemaan sarjiksia. Jossain vaiheessa radiosta kajahti Sleeping Sun ja lumouduin täysin. Se oli rakkautta ensikuuntelulla. Minulla ei ollut tuolloin aavistustakaan minkä yhtyeen kappale oli kyseessä. Vasta myöhemmin sain tietää, että kyseessä oli kotimainen yhtye, Nightwish. Ikinä ennen kuullutkaan mistään Nightwishista, joten aloin ottamaan tästä ko. bändistä enemmän selvää. Siitä se sitten lähti...

Vuonna 2000 tuli sitten ostettua työllä ja tuskalla hankituilla rahoilla Wishmaster-albumi, jota tuli kuunneltua oikein urakalla. CD on nykyään aivan puhkirikki, täynnä naarmuja. Myöhemmin hankin myös Angels Fall Firstin sekä Oceanbornin, joita en, ikävä kyllä, enää omista (se onkin sitten toinen juttu...). Wishmasteria pidän edelleenkin suosikkinani Nightwishin albumeista, siihen liittyy niin paljon mukavia muistoja ja kappaleet muistan sanoineen päivineen lähes ulkoa. Nightwish oli tuolloin yksi ehdottomista suosikkibändeistäni. Muistan, kun kerran vein rakkaan Wishmaster-CD:ni musiikkitunnille levyraatia varten. Luokkatoverit eivät taineet pitää Nightwishistä, sillä Wanderlust-kappale, jonka olin valinnut levyltä soitettavaksi, sai surkeat pisteet. Olin näköjään ainoa, joka ymmärsi (ja ymmärtää edelleen) hyvän musiikin päälle.

Jossain vaiheessa fanitukseen tuli pitkä tauko, syytä en tiedä. Kun Century Child ilmestyi, harkitsin sen ostamista, mutta sitten se jäi jostain syystä. Oncea en edes harkinnut ostavani. Vasta kun Tarja erotettiin yhtyeestä, havahduin. Tarjan erottaminen oli minulle melkoinen järkytys kaikesta huolimatta. Aloin taas kuuntelemaan Nightwishia ja tutustuin nyt myös Century Childiin ja Onceen. Vanha faniuteni oli herätetty henkiin, ja nyt kun kädessäni on uunituore Dark Passion Play-albumi, olen iloinen että palasin Nightwishin pariin.




Lisää Nightwish-aiheista jaarittelua tulossa myöhemmin, mm. Dark Passion Playn arvostelu a 'la Chico :D. Pääsen taas leikkimään kriitikkoa.

Ensimmäisen kerran kuulin Nightwish-nimiseltä bändiltä heidän Lumiukko-coverinsa, Walking In The Air-biisin. Tuolloin en tosin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota että bändi oli joku Nightwishiin, vaan se oli pelkästään "joku bändi". Vuonna 2004, eli noin kolme vuotta sitten, kun kuulin juuri ilmestyneestä mahtipontisesta Once-albumista, muistin Nightwish-nimen jotenkin hämärästi takaraivoni sopukoissa ja sitten selvisikin, että nämähät heput ovat niitä Lumiukko-coveraajia, jesh. Kyseinen Once-albumi sitten piakkoin julkaisupäivän jälkeen meille ostettiinkin ja rakastuin hetipaikalla kyseiseen levyyn, ja samalla koko bändiin! Tämä oli juuri sellaista musiikkia, josta pidän hyvin paljon. Näin Nightwishista tuli yksi suosikkibändeistäni.

Kuuntelin tuota Once-levyä varmasti miljoonia kertoja edestakaisin aina kun siihen vain oli jonkinlainen mahdollisuus. Osasin miltein jo jokaisen kappaleen ulkoa, ainakin lähestulkoon sinne päin, englantia ole koskaan hyvin osannut, joten en minä aina sanoista kieliopillisesti ollut täysin varma. Pidin lähestulkoon jokaisesta biisistä, suurin suosikkini oli kyseisenä aikana muistaakseni Dark Chest Of Wonders, mutta olihan toki Once-levyllä monia muitakin hyviä kappaleita. Kaikki! Mitään suurta inhokkia ei ollut, vaikka olihan toki levyllä hieman niitä heikompiakin biisejä, mutta nekin olivat silti parhaita musiikkibiisejä never. Sitten kävikin todella hassusti, nimittäin löysin kotoani eräästä hyllystä yllättäen toisenkin Nightwish-levyn! Ja se oli nimeltään Wishmaster (2000). Löin sen tietysti heti masiinaan pyörimään, mutta en oikein pitänyt koko levystä, se oli paljon erilaisempaa kuin Oncen mahtipontinen orkesteri-musiikki ja sysäsin Wishmasterin pitkäksi aikaa syrjään ja jatkoin vain Oncen tykittämistä. Seuraavan kerran otin Wishmasterin uudestaan esille vasta joskus paljon myöhemmin, ehkä jonkun puolen vuoden kuluttua, ja sitten sitä hetken kuunneltuani rakastuinkin yllättäen myös siihenkin. En yhtä paljon kuin Onceen, mutta rakastuin kuitenkin. Kuuntelin sitä ainakin yhtä paljon kuin Oncea aikoinaan, ja Once alkoi jäädä takaa-alalle Wishmasterin astuttua estradille. Suosikkini Wishmasterilta on ollut alusta lähtien She Is My Sin, huonointa antia taasen edustaa Crownless, tai kuten minä sitä aina kutsun, Kauralese. Ei yhtä hyvä levy kuin Once, mutta silti todella hyvä kiekko, kyllä.

Sitten jostain syystä tuli Nightwish-rintamalleni hieman hiljaisempaa ja lähestulkoon unohdinkin koko Nightwishin. Sitten havahduin kuin unesta, kun kuulin uutisen, että Tarja Turunen on erotettu!! Olin aivan shokissa. Erotettu! Mitä ihmettä? Ei. Ei ikinä. Pian erottamisen ja suuren mediamylläkän jälkeen jätin taas bändin kuuntelemisen vähemmälle tasolle, tuntui ettei Nightwish enää olisi milloinkaan samanlainen ilman Turusta, mutta tämän vuoden alkutaipaleella viimein löysin ikäänkuin koko Nightwishin uudestaan. Yhtäkkiä otin esille kaikki vanhat levyt pölykerroksien alta, löin soittimeen ja nautin täysin rinnoin. Aloin fanittamaan bändiä enemmän kuin koskaan ennen olin sitä fanittanut. Ostin kaksi livelevyäkin kesällä 2007, nimiltään ne olivat End of an Era (2006), joka oli nauhoitettu Turusen viimeisestä konsertista Hartwall Areenassa, ja From Wishes to Eternity (2001), joka oli nauhoitettu Tampereella. Harkitsin myös hyvin vakavasti ostaa muutkin Nightwishin pitkäsoitot, jotka olivat Angels Fall First (1997), Oceanborn (1998) ja Century Child (2002), mutta valitettavasti se jostain syystä vain jäi tekemättä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa nekin löytyvät hyllyäni koristamasta, nekin ovat varmasti yhtä loistavia kuin jo omistamani levyt. Ja löytyyhän niistä legendaarisia hittejäkin.

Odotin koko alkuvuoden 2007 uutta solistia ja kokonaan uutta albumia. Uusi solisti ei minussa mitään erikoisempia tunteita herättänyt, odotin vain mielenkiinnolla miten hän tulee täyttämään Turusen paikan. Kesän tienoilla ja loppupuolella sitten kuuntelin uuden albumin kaikki biisit etukäteen, jotka olivat epäonnisesti vuotaneet internettiin (Youtubeen), ja ne olivat aivan uskomattoman upeita teoksia joka ikinen. Tänään (26.9) viimein ilmestyi uusi pitkäsoitto, Dark Passion Play, joka juuri nyt soittimessa raikaa ja jyskyttää tykin lailla. Helvetti! Upeaa! En malta odottaa tulevaa Tampereen keikkaa, siitä tulee varmasti paras ilta ikinä (keikkaraportti).

...Nightwish-keräily jatkuu, sain nimittäin tänä jouluna, eli vuoden 2007 jouluna, viimeinkin pari niitä vanhempia albumeita, eli Oceanbornin ja Century Childin + Nightwish-kirjan ja Erämaan Viimeinen-singlen. Myöhemmin vuonna 2008 ostin viimeisenkin puuttuvan pitkäsoiton (eli Angels Fall Firstin, sekä Over the Hills... -EP:n), sekä kasan Nightwishin singlejä. Lisäksi tuli bändin nettikaupasta tilailtua yksi juliste sekä muuta kivaa oheishärpäkettä. Alla kokoelmani kokonaisuudessaan.


Sitten se levykokoelma:

- Angels Fall First (2007-painos)
- Oceanborn CD (1998)
- Wishmaster CD (2000)
- From Wishes to Eternity CD (live) (2001)
- Over the Hills and Far Away EP (2001)
- Bless the Child CDS (8 biisin versio) (2002)
- Century Child CD (2002)
- Once CD (2004)
- End of an Era CD sekä CD + DVD (live) (2006)
- Amaranth CDS (kahden CD:n versio) (2007)
- Dark Passion Play CD (digipack) (2007)
- Erämaan viimeinen CDS (2007)
- Bye Bye Beautiful CDS (2007)
- The Islander CDS (kahden CD:n versio) (2007)

- Nightwish-kirja
- Vuoden 2008 seinäkalenteri
- 7 Days to the Wolfes -juliste
- Pari lehtijulistetta
- Pari tarraa (Higher Than Hope, Seiskasusi) sekä DPP-avaimenperä.


Lopuksi jokunen nopea heitto tästä uudesta Dark Passion Plays -albumista.
- Anette on ihan uskomattoman hyvä! Olen ollut hieman epäileväinen miten hän lopulta suorittaa tehtävänsä, mutta enää ei ole pienintäkään huolta siitä. Tätä lättyä kuunnellessa ei tule hetkeäkään ikävä Turusen oopperoita. Go go, Anette!
- Marco on paras ikinä. Ei vastalauseita.
- Erittäin synkkä levy, ja hyvä niin.
- Orkesterit kokonaisuudessaan. Aivan käsittämättömän mahtavia, sopivat tähän levyyn paremmin kuin mihinkään muuhun. Once oli jo hyvään suuntaan menossa tältä osalta, mutta Dark Passion Play räjäyttää viheltäen potin. Upeaa kuunneltavaa, ei tässä muuta osaa sanoa. En uskalla kuunnella Oncea tälläisen megaspektaakkelin jälkeen, varmasti kuulostaisi aivan nokkahuilulta ne vanhat "megaorkesterit".
- Biisit. The Poet and the Pendulum tuntuu pituudestaan huolimatta paljon lyhyemmältä ja vastaavasti kaikki lyhyet biisit tuntuvat paljon pidemmiltä kuin oikeasti ovatkaan. Ja sanat ovat aivan omaa luokkaansa. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö maailman paras biisinikkari olisi Tuomas Holopainen
- Digipäkissä mukana ollut instrumentaali-CD. Tämä versio täytyy ehdottomasti ostaa jos levyn haluaa, kuka siihen tavalliseen haluaa tyytyä? Täytyy joskus viettää ikioma karaoke-ilta tämän parissa.

Itse taisin tutustua Nightwishiin jo vuonna 1998, veljeni kautta. Tai ainakin muistan hämärästi, miten kuuntelin Angels Fall Last -levyä veljeni kanssa hänen ostettuaan tuon jostain alennuksesta, mutta kuten joku näppärästi osaakin ehkä laskea, olin tuolloin n. 6-vuotias lapsonen, joten muistini saattaa olla vähän niin ja näin. Kuitenkin lähemmäs kymmenen vuotta olen Nightwishistä tietoinen ollut.

Eipä noin nuorena oikein kolahtanut Nightwish, eikä kyllä kolahda niin hyvin vieläkään, jotain siinä musiikissa on vaan vähän kummasti. Olen kyllä kuullut suurimman osan Nightwishin tuotannosta ja seuraillut bändin toimintaa pitemmän aikaa, muutamat kappaleet ovat kyllä oikein mahtavia, mutta jotenkin kokonaisuus ei ole vielä ainakaan niin kovasti iskenyt minuun. Tarja Turusen lauluäänestä en pidä yhtään, en oikein ymmärrä mitä niin ainutlaatuista naisen äänessä on, ihan tavallinen ooppera-laulaja. Varmaan juuri Tarjan äänestä johtuen vierastan vähän Nightwishin kappaleita. Anette vaikuttaa mielestäni monipuolisemmalta ja energisemmältä, mutta samalla tunteellisemmalta laulajalta Nightwishiin tällä hetkellä, Tarjan äänessä kuulen aina sen häiritsevän ja aina samanlaisen oopperavivahteen. Anette Olzon ei ainakaan omaan makuuni voi kauheasti Nightwishia "huonontaa", päinvastoin.

Tätä uusinta Dark Passion Play- levyä en ole vielä niinkään päässyt kuuntelemaan, aikomuksena olisi ostaa heti kun rahaa saan jostain. Vain Evan ja Amaranthin olen kuullut, ja ihan mukavia kappaleita ovat. Saas nyt nähdä miten hyvin tämä uusi Nightwish kolahtaa meikäläiseen, todennäköisesti kyllä paremmin kuin ennen.

Voisinpa minäkin tänne kirjoitella, vaikken erityisen suureksi Nightwish-faniksi tunnustaudukaan. Olen kuullut heidän menestystarinansakin ties kuinka monesti, mutten silti muista siitä juuri mitään...

Jees, mutta sitä en ole unohtanut, milloin kuulin heidän kappaleensa ensimmäisen kerran. Ensimmäinen kipale, jonka kuulin, oli "Over the Hills and Far Away". Kuulin sen vuonna 2001, sunnuntaina, kun istuin tyypilliseen tapaan pöytäni ääressä piirtelemässä, television pauhatessa taustalla. Telkkarista tuli juuri Jyrkin (?) musiikkivideoita, ja niiden yhteydessä kuulin kyseisen kappaleen. Tuolloin myös kuulin koko bändistä ensimmäisen kerran.

Niin sanotun ensikohtaamisen jälkeen unohdin koko Nightwishin pitkäksi, pitkäksi aikaa, kunnes muistin bändin uudelleen 29. toukokuuta 2005, törmätessäni "Over the Hills and Far Away" -mp3:een eräällä nettisivulla. Pitkän erossa olon jälkeen halusin kuulla biisin uudelleen ja soittelinkin sitä useita kertoja, jonka jälkeen kuunteluinnostukseni laski... kunnes 1. kesäkuuta 2006 Surva lähetti minulle mesen kautta "Walking in the Air" -kipaleen, joka nousi hetkeksi kuuntelulistojeni kärkipäähän. Siis nimenomaan hetkeksi. Kului taas liki vuosi, ennen kuin Nightwish lunasti jälleen paikkansa soittolistallani. Tällä kertaa kiinnostukseni herätti "Nemo", johon tutustuin Altarian "Mikä nyt soi?" -listan ansiosta. Totta kai olin kuullut vuoden aikana myös muita bändin kappaleita, mutta mikään niistä ei kolahtanut minuun niin kuin tämä ihastuttava Ei kukaan. Ehdoton suosikki-Nightarini! <3

Eli en suoranaisesti fanita Nightwishia, mutta pidän joistakin heidän kappaleistaan (Nemo, Nemo!). Jos Nightwish julkaisee uuden levyn, en kiinnitä siihen juuri mitään huomiota, saati sitten, että aikoisin ostaa sen. Muutenkin bändi on alkanut tuntua eriskummalliselta uuden solistin astuttua remmiin. Kyllä se Turunen oopperaäänineen vain oli se, joka teki Nightwishista Nightwishin, vaikka pidemmän päälle kuunneltuna hänenkin lauluäänensä alkaa hieman ärsyttää (kuten Avrikin mainitsee).

Minäkin voisin kirjoitella, vaikka fanius meni Tarjan erotessa(miten nyt sen taas ottaa...en ollut edes silloinkaan suurempi fani...^^' kompleks, kompleks)

MIELTÄ UUDESTA NIGHTWISHISTÄ

Dark Passion Play, eeh? uusi levy tullut? (wanhukset jää jälkeen : D)
*miettii ja silittää partaansa ja katsoo youtubesta, mitä löytää nimellä Pimeä Intohimo Soitto...*
*Jaksaa katsoa vaan Amaranthin ja huokaa* Kaipaan Tarjaa :' (

En osaa sanoa, mutta jotain on säilynyt, mutta uusi laulajan ääni ei oikein mielestäni sovi musiikin kanssa...sanoisinko nyt noin...

ENSI KOHTAAMINEN NIGHTWISHIN KANSSA

Noh, kuin Azurill kertoi, ensimmäinen kappale, jonka kuulin oli Gary Mooren Over The And Far Away:n coveri.... mutta silloin ei faniuden kipinä iskenyt... Se iski vasta, kun kuulin Ramond Brigg:sin Lumiukosta coveretun kappaleen Walking in The Air(tosin en tienyt että nämä olivat covereita...) sitten pidin 12 vuoden fanitus tauon Nightwishistä, kunnes veli 'lahjoitti omaa musiikkiaan koneelleni, ja siellä oli Nightwishiä(ihastuin Tutankhameniin...Onko muuten Nightwishin ekalla albumilla tuo kappale? Minulla oli miten sattuu erialbumeilta kappaleita...)

Lopuksi...

Toivon, että tulee joku hyvä kappale tältä uudelta kokoonpanolta, mutta taidan odottaa turhia...
EDIT: Niin, muistinkin mainita, että en omista levyjä...(vaan waretettu)

Jahast jahast, kaipas minunkin pitää tunkea tähän soppaan mukaan. Minä en ole mikään Nightwishin fani, en omista yhtäkään CD:tä tai tiedä bändissä olevien nimiä. Musiikki on ihan ok, muttei erityisen hyvää. Lempikappaleeni on ilman muuta Planet hell.
Uudesta Nightwishistä en tiedä yhtään mitään. En ole kuullut, mutta ehkäpä joskus vielä tulen kuulemaan. Ei se kyllä voi olla enää sama bändi ilman Turusta.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Nightwish-keikkani on nyt takana, eli olin siis eilen NW:tä katsomassa Tampereella. Voi luoja mitä menoa, aivan mahtava ilta, selvästi elämäni parhaimmat tunnit. Indica oli paljon parempi kuin osasin odottaakaan, ja kyllähän heillä oli muutama oikein hyvä biisi. Ihan kiva lämmittelijä, vaikka ymmärrän hyvin, etteivät jotkut pitäneet.

Viimein Nightwish hyppäsi lavalle ja räjäytti koko hallin. Vaikken eturivissä riehunutkaan, oli yleisö lähes koko ajan täysillä mukana, enkä ole koskaan ennen vastaavanlaista nähnyt. Koko katsomo teki aaltoja ennen bändin tuloa, ja vielä keikan loppupuolella teimme pitkään kymmeniä valtavia aaltoja bändin huudattaessa meitä. Taisivat hieman ihmetellä meitä, tuskin aina aaltoja saavat :D Pyrot ja valot olivat tavattoman komeita ja tulipatsaiden lämpö varmasti tuntui joka puolella hallia, ja ne kaikki ilotulitukset ynnä muut sähikäiset ja poksumiset olivat kuin Lordilla konsanaan. Yhden biisin lopussa keikan loppupuolella, en valitettavasti muista mikä se mahtoi olla, oli sellainen uudenvuoden ilotulitus, että oksat pois. Anette yllätti taas. Hän kuulostaa levyllä todella hyvältä, mutten osannut kuvitella millaiselta hän kuulostaa livenä, ja kuinka hyvin vanhat Tarja-ajan biisit sopivat hänelle. Tarjaa ei todellakaan kaivannut, Anette veti kaikki niin hyvin. Levyä kuuntelemalla ei voi päätellä mitään livekeikoista, eikä Youtube-pätkistä saa minkäänlaista osviittaa yhtään mistään, tämä täytyy itse kokea.

Illan parhaimmat vedot olivat ehdottomasti 7 Days to the Wolves ja Wishmaster. Seiskasusi oli mielestäni levyllä yksi huonoimmista kappaleista, mutta voi että, näkisittepä sen livenä!! Pidin ja paljon. Minusta tuntui, että tämän biisin aikana viimeisimmatkin katsojat ikäänkuin heräsivät ja koko biisin aikana oli loistava tunnelma hallissa. Heti tämän jälkeen soitettu legendaarinen Wishmaster räjäytti tajunnan lopullisesti ja nämä kaksi biisiä olivat kyllä alusta loppuun yhtä suurta nautintoa, yleisökin eläytyi kunnolla. Ei voi sanoin kuvailla sitä ainutlaatuista tunnelmaa joka hallissa vallitsi, ylivoimaisesti illan parhaat vedot, siellä oli parempi tunnelma kuin jouluaattona. Taisipa käydä niinkin hassusti, että Seiskasudesta tuli minun lempparibiisi tältä uudelta albumilta, oli se niin loistava livenä. Täytyy hieman muutella tuota arvosteluani edellisessä viestissäni, monenkin biisin osalta.

Soitettiinhan siellä toki muitakin loistavia biisejä, Whoever Brings the Night oli ihmeen hyvä livenä, ja oli ilo kuulla tämä eilen, koska ymmärtääkseni tämä on tälläinen "täytebiisi" jota ei aina soiteta. Ja Sacrament of Wilderness oli mahtava, en ole siitä ennen pitänyt laisinkaan, mutta nyt tämä teki suuren vaikutuksen. Olisivat saaneet soittaa enemmänkin näitä vanhempia biisejä, mutta eipä käy valittaminen, hienoa kun soittivat edes tämän yhden. The Poet and the Pendulum, Sahara ja varsinkin Nemo (lumisade oli kaunis) olivat myöskin maata järisyttäviä vetoja, ja... ja... niin oli kaikki muutkin.

Oli se vaan jotain niin ihanaa, pakko nähdä Nightwish vielä monta kertaa uudestaankin. Tulkaa uudestaan Tampereelle, haluan kokea eilisen uudestaan, iiihh!!!

Nightwishia tulee kuunneltua nykyisin paljon enemmän kuin tuolloin, kun viimeksi kirjoitin. Lastissakin bändi on kavunnut ihan ylimmälle sijalle meikän tilastoissa. Kuuntelen melkein silti aina niitä samoja kappaleita: Nemo, Amaranth, Eva, Walking in the Air sekä Over the Hills and Far Away. Wishmasteriakin tulee kuunneltua aina toisinaan, mutten välitä siitä niin paljon kuin noista. Amaranthiin törmäsin ekan kerran vasta vuosi sitten. Ihan sairaan hyvä kappale, yksi parhaimmista ikinä. Kuuntelen tuota itse asiassa nytkin :D. Dramaattinen, silti jotenkin hyväntuulinen = puhdasta voittoa.

Jotkut jaksavat sitten vieläkin vastakkainasetella Tarjaa ja Anettea. Anette kyllä kuulosti alkuun jotenkin kummalliselta, koska olen aina mieltänyt Tarjan oopperaäänen Nightwishin tunnuksesi, mutta nyt siihen on jo täysin tottunut. Ei sopisi yhtään Tarjan ääni vaikka tuohon Amaranthiin, ei ei. Anette menee täydellisesti Nightwishin ei-niin-uutena keulakuvana.

Pitäisi joskus kuunnella oikein kunnolla kaikki Spotifysta löytyvät Nigthwishin kappaleet, jos sieltä löytyisi lisää jotain Amaranthin ja Nemon tyylisiä kultakimpaleita.

Ei millään uskoisi, että saamme uutta Nightwishia jo ensi viikon keskiviikkona... Tai itseasiassa Storytime-singlen ennakkosoitto tapahtuu Radio Rockilla jo ylihuomenna maanantaina kello 9:00. Sinkun puoliminuuttinen teaser on ollut kuunneltavissa lokakuun lopusta asti ja kyseinen teaser on herättänyt faneissa hieman kaksijakoisia mielipiteitä, mutta itse ainakin rakastuin siihen heti ensikuulemalta. Eihän 40 sekunnin pätkä kerro vielä mistään mitään, mutta silti luvassa on taattua Nightwishia. Itse asiassa tykkäsin tuosta sata kertaa enemmän kuin bändin aikaisempien levyjen ensimmäisistä singleistä - eli Nemosta ja Amaranthista - jotka ovat aina olleet siellä bändin surkeimpien kappaleiden joukossa. Storytimen kertosäe oli ehkä aavistuksen liian poppimainen, mutta teaserin loppuosa oli sulaa kultaa Master Passion Greed -tyylisellä rymistelyllä. Anetten ääni oli kuin ihan toisesta maailmasta, siis positiivisella tavalla, mikä varmasti johtuu siitä, kun biisit on vihdoinkin voitu säveltää yksinomaan Anetten äänelle.

Vihaan yli kaiken tätä Tarjan ja Anetten jatkuvaa vertailua, sillä eihän missään muissakaan bändeissä verrata vuodesta toiseen jotain nykyistä ja edellistä jäsentä, mutta sanonpahan kuitenkin, että en ole kaivannut Tarjaa enää aikoihin. Tarjan ääni ei ole koskaan sopinut tällaisiin nopeisiin kappaleisiin ja vaikka olenkin kuunnellut tässä viimeisen kuukauden aikana yksinomaan Tarja-eran biisejä (täytyy vähän lämmitellä Nightwishilla ennen kuin uutta pukkaa), niin kyllä Anette silti vie ihan 6-1.

Enää neljä yötä uuteen sinkkuun. Dark Passion Playn ilmestymisestä on kulunut jo yli neljä vuotta ja se on ihan liikaa, mutta varmasti odotus tullaan palkitsemaan ja pianhan sitä jo hukutaan uusiin singleihin ja albumeihin ja elokuviin ja kiertueisiin ja ja ja... Ei enää millään jaksaisi odottaa marraskuun 30. päivään, jolloin Imaginaerum julkaistaan, mutta pakko se on vaan malttaa. En todellakaan halua kuunnella jokaisesta biisistä jotain pientä näytettä (Storytime-maistiainen oli eri asia, heh), sillä tätä on odotettu neljä vuotta ja kyllä viimeisetkin viikot pitää vielä jaksaa. Pilasin totaalisesti Dark Passion Playn odotuksen kuuntelemalla Youtubeen vuotaneet biisit noin miljoona kertaa ennen albumin julkaisupäivää, ja sitten kun sain plätyn käsiini, se oli siinä vaiheessa jo niin tuttua huttua ja se siitä. Nyt en halua tehdä samaa virhettä, koska ensimmäinen kuuntelu täytyy tosiaan olla se ensimmäinen kuuntelu.

Missään vaiheessa en ole ollut Nightwishin fani, mutta kyllä bändiä on tullut kuunneltua usein, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tarjan erotessa olin aika pitkään kuuntelematta, mutta jossain vaiheessa uskallauduin uusiakin biisejä kuunnella ja aloin tykkäämään Anetestakin. : ) Sitten näin muutama vuosi takaperin Nightwishin livenä ja tykästyin lisää, keikalla oli tosi hyvä meno! Ja aaaa, Marco Hietala on niiin ihana ja komea. :D Tykkään.

Vähän jänskättää uus levy ja uudet biisit.. toivottavasti en pety, muuten ei oo niin kiva mennä maaliskuussa keikalle. Odotukset on kuitenkin korkeella. Tuota Zervyn linkittämää teaseria en aio kuunnella, tahtoo kuulla heti koko biisin! Noh, hyvää kannattaa odottaa, toivottavasti en odota turhaan. ;D

Olen pitänyt Nightwishistä n. vuodesta 2005 asti, omana minulta tosin löytyy vain heidän yksi kokoelmansa sekä livelvy. En ole tosin nyt kuunnellut Nightwishiä aikoihin paitsi että...

Tässäpä kuuntelin juuri Imagenaerumia ja täytyypä sanoa, että on todella eeppinen ja elokuvamainen levy. [Eipä ihme kun siitähän tulee leffa] Pidän. Haluan kyllä nähdä sitten sen leffankin!
Tosin, en tiedä, minusta kaikki biisit eivät oikein toimi ilman sitä tulevaa leffaa. Ne on kuin irrotettu kokonaisvaltaisesta kontekstistaan. Tosin tämä on vain oma mielipiteeni. [Erityisesti Song of Myself on sellainen]

Taikatalvi on aivan ihana~ ja Storytime. Tämä levy sai minut hyvin luovalle tuulelle XD Monista biisestä tykkään~
Tykkään tällaisesta elokuvamaisesta fiiliksestä levyissä muutenkin, eipä siis ihme että pidän tästäkin.

Tuli ihan tästä mieleen se, kun Marco kävi yläasteellani ysillä juttelemassa kaikkea kivaa : D Hyvä tyyppi!

Rakastan medleitä ja siksipä rakastan suunnattomasti lopetus Imagenaerumia. Aivan upea instrumentaalikappale, ja hieno lopetus itse levylle.

Silti minusta tästä jotenkin puuttuu osa - eli se leffa. Sitä odotellessa : D Osin biisejä kuunnellessa on vähän sellainen fiilis, että kuuntelisi elokuvan OSTia ennen kuin on nähnyt itse leffan. Se ei ole kumminkaan välttämättä mikään katastrofin paikka, ei suinkaan. Mutta koen levyn itse kokonaiseksi vasta sitten, kun olen nähnyt siihen liittyvän elokuvan.

Tarjaa en ole itsekään kaivannut aikoihin, ja nykyisellään pidänkin enemmän Anettesta. Mutta ei Tarjassakaan vikaa ollut - minusta Nightwishin uusi suunta on kumminkin hyvä.

Pitääpä kuunnella jossain välissä myös muu minulta sivuun jäänyt Nightwishin tuotanto :3 En tosin usko, että mikään niistä tulee voittamaan tämän uusimman eeppisyyttä. Jos tätä katsoisi pelkkänä OSTina, niin tämä menisi kyllä kärkipääsuosikkeihini. Kokonaisuutena ja "pelkkänä levynä" antaisin tälle neljä viidestä tähdestä.

Ja muuten, rakastan levyn nimeä! <3

Pakko kompata. Molemmilla, sekä Anettella että Tarjalla on oma tyylinsä laulaa ja Nightwish on mielestäni tehnyt loistavaa työtä tehdessään musiikin tyylistä laulajansa mukaisen. Eli ei mitään hitaita (no, "Slow love slow" oli pohjanoteeraus) Anetten äänellä.
Samoin kuin ei mitään kamalan nopeita biisejä Tarjan aikaan ollut. Ja minusta tuo uusin Nightwishin levy, Imaginaerum, on loistava!
Ja ei bändi olisi Anettea mukaan ottanut elleivät he olisi tienneet että hänessä on sitä jotain.

Erityisesti pidän uudella albumilla näistä: Storytime, Ghost River, Scaretale, Song of Myself ja Imaginaerum. Vaikka Imaginaerum-kappale onkin lainailua muista biiseistä, siinä on oma eeppisyytensä mukana. <3 Biisi pistää mielikuvituksenkin yllättäen lentämään.

Vanhemmasta tuotannosta, siis tuosta Dark Passion Play-albumilta voin sanoa että The Poet and the Pendulum on myös loistava, se on lukeutunut suosikkikipaleisiini vaikka kuinka kauan. Myös The Escapist on loistava, se kuvaa minua niin hyvin koska minä todellakin olen eskapisti. :3

Vielä vanhemmasta tuotannosta, eli Tarjan aikaisesta parhaita biisejä ovat mielestäni olleet Beauty of the Beast, Beauty and the Beast, Lappi, Ocean Soul, Moondance, Feel for You, Angels Fall First ja listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä on vain pari Nightwishin biisiä joista en perusta mutten sanoisi niiden olevan huonoja.

Joten näin lyhyesti: Nightwish on säilyttänyt eeppisyytensä ja sijansa minun suosikkieni joukossa vaikka laulaja onkin vaihtunut. Tuomas Holopainen on nero! :D

This post has been edited by Dark Mewtwo on May 25 2012, 11:01 AM

Kylläpäs Nightwish-leirissä on tapahtunut rutkasti tässä viimeisen kuukauden aikana. Itse olen pitänyt niin Tarjasta kuin Anettestakin, mutta kyllähän tämä uusi kiertuesolisti Floor Jansen kuulostaa Youtube-videoiden perusteella aivan liian mahtavalta :O. Lavakarismakin on tuollaisella kaksimetrisellä mastodontilla aivan toiselta planeetalta, kun kumpikaan edellisistä eivät ole juurikaan loistaneet livenä (kokemusta Tarjan livelaulannasta on tosin vain DVD-taltiointien kautta, mutta kuitenkin). Toivon todellakin, että lattia-Janssenista tulisi pysyvästi Nightwishin uusi solisti, sillä poppoolla ei ole vielä kertaakaan ollut mitään oikeaa metallitähteä keulakuvanaan ja nyt sellaista olisi atrjolla. Harmi kun en tosiaan päässyt eilen Hartwall Areenalla järjestettyyn konserttiin ja Imaginaerum-elokuvan ensi-iltaan, sillä olisi todella herkkua nähdä se Janssen livenä, mutta ehkä vielä joskus.

Viime helmikuisten konserttihuurujen jälkeen olen kuunnellut Imaginaerum-albumin tasan kolme kertaa. Kaksi kertaa heinäkuussa ja yhden kerran Anetten erouutisen jälkimainingeissa. Kyseessähän on äärimmäisen kova levy, laskelmieni mukaan yhtyeen toiseksi paras. Harmittaa edelleen aivan valtavasti, kuinka levyn viimeiset 10 minuuttia ovat turhempaakin turhemmat - Song of Myselfin jaaritteluosio suroastaan huutaa skippausta ja levyn päättävä instrumentaali on yksinkertaisesti tylsä. Suosikkikappale löytyi jo heti viime marraskuussa, eli välittömästi kuunneltuani levyn ensimmäisen kerran ja suosikkina se on pysynyt tähän hetkeen asti, ja kyseessähän on Last Ride Of The Day. Täyden kympin kappale. Niinikään myös suurin inhokki on pysynyt samana sieltä marraskuulta asti, eli tuo Slow, Love, Slow, joka on vain niin tappotylsä ja epänightwishmainen, että mokoma olisi saanut jäädä säveltämättä.

En jaksa kommentoida jokaisesta biisistä jotakin, mutta päätin järjestää ne lopuksi vielä paremmuusjärjestykseen.

01. Last Ride Of The Day
02. Ghost River
03. Rest Calm
04. Song Of Myself
05. Storytime
06. I Want My Tears Back
07. Scaretale
08. The Crow, The Owl And The Dove
09. Arabesque
10. Turn Loose The Mermaids
11. Taikatalvi
12. Imaginaerum
13. Slow, Love, Slow