[Tarina] Heron Pokémon-seikkailu! [NYT:S01E04], Pokémon Nuzlocke -romaani.

[Bumerangi-Hero]

TEH RULEZ
#1 - Nappaa ensimmäinen pokemon uudelta alueelta!
#2 - Jos ensimmäinen on dublikaatti, saat yrittää toisen kerran!
#3 - Pyörtynyt pokémon haudataan PC Boxille!
#4 - Saa kantaa vain kuutta pokémonia, ei varastointia PC Boxille!

Kuu & Kivet -saaga.
Pokémon Pearl -nuzlocke.

S01E01 - Masentuneet pokémonit.
S01E02 - Vammaisia ja masentuneita
S01E03 - Hei, me selviydytään!
S01E04 - Elämää etsimässä!

[Bumerangi-Hero]

S01E01 - Masentuneet pokémonit.

”Nimeni on Hero, ja asun Twinleaf Townissa yhdessä äitini kanssa. Naapurissani asuu lapsuuden ystäväni Koka. Olen asunut koko ikäni tässä kylässä, ja tänään minun pitäisi lähteä katsomaan taian omaista punaista Gyaradosta!”
Nousin ylös lattialta ja suljin TV:n. Asettelin samalla päähäni mustan lippalakin, jossa oli vihreä poképallo. Päälläni oli tuttu musta neuleeni ja tummat farmarihousuni. TV:ssä uutisoitiin punaisesta Gyaradoksesta Lake Verityssa.
Muinoin Johto-alueella tämä sama punainen Gyarados oli ihmetyttänyt kansaa. Otin huoneen lattialta kynsikkäät ja laitoin ne käsiini. Lähdin ulos etsimään ystävääni Kokaa. Meidän oli tarkoitus Kokan kanssa lähteä yhdessä Lake Veritylle.

”Kokkelii! Missä sinä oleet!” Huutelin ulkona. Kävelin Kokan talon luokse, jos hän olisi siellä. En odotellut kau’aan, kun juoksi minua päin ja mätkähdin maahan. Koka vain pyöri ympyrää.
”Hero! Olet kai kuullut tästä Gyaradoksesta?!” Koka panikoi. Kokalla oli päällään normaalit vaatteensa, vaaleanpunainen myssypipo, hänen tuulipuvun takki ja vanhat collegehousut.
”Joo.. Olin juuri hakemassa sinua..” Mutisin hetken itsekseni ja nousin ylös maasta. Puistelin housujani hiekasta.
”Odota hetki! Käyn yläkerrassa!” Koka sinkoili ympäriinsä ja juoksi kotinsa sisään sulkiessa samalla ulko-oven nenäni edestä.
En kyllä tiedä miksi olen edes kyseisen tyypin kaveri. Yksi syy voi olla tietenkin, ettei tässä kylässä ole muita samanikäisiä lapsia.

Avasin ulko-oven ja tervehdin Kokan äitiä. En ole ikinä kehdannut kyseenalaistaa Kokan liika-aktiivisuuttaan hänen äidilleen. Kävelin yläkertaan Kokan huoneeseen.
Yläkerrassa Koka mutisi jotain yksinään, ja pakkasi tavaransa ja lähti taas juoksuun. Eipä tässä kai auta kuin lähteä perään. Koka olikin jo risteyksessä odottamassa minua.
”Olet liian hidas minulle! Tiedät että häviät minulle aina!” Koka huuteli minulle.
”Joo, tiedetään, tiedetään..” Mutisin itsekseni. Lähdimme kävelemään järvelle. Järvellä olikin jo muita ihmisiä. ”Eikö tuo..” Ehdin aloittaa lauseen, kun Koka jo huuteli ”Kuka tuo vanha käyrä on?!”
Välillä häpeän kyseistä ihmistä. Olin nähnyt TV:stä tuon vanhan ihmisen, hän oli Professori Rowan. Hänellä oli lapsenlapsensa mukana. Hän näytti kovin sievältä ja suloiselta.
En tiedä hänen nimeään, mutta eiköhän se vielä selviä! Rowan ja lapsenlapsensa kävelivät pois järveltä ja Koka antoi heille tietä.

”Hero! Vanha käyrä jätti sen laukkunsa tuonne!” Koka huuteli ja juoksi jo laukun luokse.
”Koka! Et sä voi avaa sitä!” Huutelin ja juoksin perästä. Puskista hyökkäsi muutama Starly kimppuumme.
”Hienoa Koka! Eikö äiti varoittanut ettei saa mennä puskiin ilman Pokémoneja!!” Huusin Kokalle. Koka oli jo avaamassa professorin laukkua jossa oli kolme poképalloa.
Minä ja Koka otimme sattumanvaraisesti poképallot ja heitimme ne. Minun pallostani paljastui Turtwig.
”Turtwig.. Etkö osaa taklata tai jotain?” Ihmettelin.
Turtwig haukotteli ja löntysteli eteenpäin. Hienoa, pokémonini on masentunut.
”Turtwiig! Tee nyt jotain!” Huutelin enemmän. Turtwig taklasi Starlyn ja se lennähti pois paikalta. Koka oli jo niskassani kiinni ”Eikö tämä ollut hienoa! Ensimmäiset pokémonimme!”
Metsästä tuli professorin lapsenlapsi hakemaan laukkua. ”Anteeksi, mutta professor.. Eii! Ette kai te käyttäneet niitä pokémoneja jotka olivat tuossa laukussa?!”
”Joo, mutta Starlyt hyökkäsivät kimppuumme!” Yritin selitellä. Tuo sievä tyttö lähti raahaamaan meitä professorin luo. Professori näytti hyvin vihaiselta.
”Hienoa Koka, olemme ongelmissa.” Mutisin Kokalle. Professori Rowanin lapsenlapsi oli raahannut meidät Rowanin eteen.
”Nämä pokémonit tottelivat teitä?” Professori aloitti.
”Kyllä vain!” Yritin vakuutella. Pienen hiljaisuuden jälkeen Rowan antoi kyseiset pokémonit meille omaksi, kunhan tulisimme hänen labotarioonsa Sandgem Towniin.

Professori lähti lapsenlapsensa kanssa edeltä, Koka pyöri taas paikoillaan. ”Minusta tulee maailman paras pokémon-kouluttaja!”
Voisin kyseenalaistaa tämän Kokan haaveen. Hetken hänen pyörittyään paikoillaan hän ampaisi tuttuunsa tapaan kohti seuraavaa kaupunkia.
”Tuo sinun kaveri vaikuttaa turhan pirteältä..”
”Häh?! Kuka sanoi tuon?” Säikähdin.
”No minä.. Anteeksi vain että olen olemassa!” Maan tasolla oleva Turtwig mutisi.
”Meh.. Missä vaiheessa sinä tulit ulos pallosta?”
”En ole edes mennyt palloon, minä löntystin perästä, kun jätit minut taaksesi! Minä olen sinun ensimmäinen pokémonisi sentäs!” Turtwig murisi omiaan.
”No tuletko palloon?” Kysyin.
”Ai, olenko niin hidas, etten pysy perässäsi!? Sinun täytyy kantaa minut?!” Turtwig huuteli.
”No tule sitten perästä..” Myönnyin viimein.

Kävin kotona ilmoittamassa äidilleni, että lähden viimein pitkälle reissulle. Hän oli ylpeä minusta, ja minusta voisi tulla yhtä hyvä pokémon-kouluttaja kuin isästäni.
Sana ”isä” oli lähinnä tabu minulle, koska hän oli jättänyt meidät oman onnensa nojaan. Hän laittoi pokémon-uransa perheensä edelle, ja hän lähti vuosia sitten viimeiselle seikkailulleen, eikä koskaan palannut.
Kirjeellä hän vain ilmoitti, ettei hän palaa takaisin Sinnohiin. Jos näen hänet, voisin opettaa häntä hieman. Kokan äiti vielä häiritsi minun ajatuksiani, ja antoi paketin käteen. Minun piti vielä toimittaa Kokalle jotain? Oikeasti?
Sidoin lenkkarien nauhat ja lähdin matkaan yhdessä Turtwigin kanssa kohti professorin labotariota.
”Miksi me edes matkaamme pokémon-mestareiksi? Kauhea vaiva, kun ei se kuitenkaan onnistu!” Turtwig huuteli perässäni.

[Bumerangi-Hero]

S01E02 - Vammaisia ja masentuneita
”Miksi minä olen edes olemassa? Mikä on syyni olla puun taimi?” Turtwig huuteli itsekseen taaempana.
En tiennyt pitikö olla onnellinen vai surullinen, kun minun ensimmäinen pokémonini osasi ajatella hieman liikaa pokémoniksi.

Sandgem Townissa suuntasin kylän ainoaan rakennukseen, joka saattaisi olla laboratorio. Professori Rowan oli odottelemassa minua, ja hän oikein onnitteli minua. Ai miksi?
Olin valinnut loistoyksilön hänen Turtwigeista. Hieman olin kummissaan loistoyksilön määritelmästä. Tämä Turtwig vaikutti selkeästi onnettomalta.
Onnekseni en tule koskaan näkemään niitä huonompia yksilöitä.

Nimesin Turtwigin Leonardoksi. Professori Rowanin lapsenlapsi esittäytyi Dawniksi, ja hän oli saanut Piplupin. Joten Kokalle jäi Chimchar.
Oli hyvin huvittavaa ajatella heidät kaksi apinaa seikkailemassa keskenään.
”Olenko minä nyt Leonardo? Äsken olin Turtwig?” Leonardo kyseenalaisti nimeään.
”Etkö voi tulla vain mukanani? Haluan vain kutsua sinua miellyttävällä nimellä.” Vastasin hänelle.
”Ai, minulla on vaihtoehtojakin?! Nyt?! Oikeasti! Olet töykeä ihminen. Mihin minä mukamas menisin? Äidilleni? Pyh!” Leonardo kiukutteli ja tepasteli perässäni.

Lähdimme ulos. Hyvästelimme professori Rowanin ja lähdimme matkaan. Minun oli saavutettava Sinnoh-alueen pokémon-mestaruus!
Koka oli jo lähtenyt keräämään kahdeksaa salimerkkiä, joten minun oli otettava hänet kiinni.

Huomasin Leonardon olevan hyvin vahva, koska Bidoofit, Starlyt ja vastaavat kaatuilivat hyvin nopeasti alas. Hänen masennuksensa vaivasi enemmän kuin liikaa!
”Voi tätä kärsimystä! Olen vain puu!” Leonardo huuteli, kun yksi Bidoof taklattiin takaisin puskiin. Olimme taistelleet pitkään Leonardon kanssa ja huomasin että olimme saapuneet seuraavaan kaupunkiin.

Tiekyltti ilmoitti että olimme saapuneet kaupunkiin! – Jubilife City! Jubilife City vaikutti suurkaupungilta, verrattuna kaikkiin kyliin missä olin ollut tai asunut.
Jubilife Citya koristi suuret kerrostalot, läjä erilaisia toimistorakennuksia ja muita erilaisia palvelutaloja. Olin hieman järkyttynyt kulttuurishokista.

”Eivät nuo klovnit ole oikeasti onnellisia! Jossain heidän ihonsa alla piilee surullinen ihmishahmo!” Leonardo manasi Jubilife Cityn klovnit.
Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta, ja katselin mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Raavin päätäni ja katselin ympärilleni. Leonardo vain haukotteli ja ihmetteli onnellisia ihmisiä.
Taivaalla näkyi kotkan varjo ”Mikähän tuo on?” Kysyin Leonardolta, ja osoitin ilmaan.
Leonardo katsoi ylöspäin ja sanoi ”Varmasti joku suuri lintu joka tappaisi minut pois täältä.” Leonardo vastasi. Taivaalta tipahti Leonardon viereen lintu. Aloin ihmettelemään kyseistä otusta.
”Mikä tuo kuolaava lintu oikein on?” Kysyin Leonardolta, kun se näytti poikkeavan normaalista pokémonista.
”Tuo näyttää onnelliselta, ja tietämättömältä!” Leonardo huudahti. Kaivoin pokédexini taskusta ja skannasin kyseisen yksilön.
”Pokédexin mukaan tuo on Starly, mutta miksi sen pää on sivuttain ja se kuolaa?” Ihmettelin itsekseni.
Pienen pohdinnan jälkeen totesin ”Tuo kyllä otetaan joukkoomme! Saat siitä kaverin itsellesi, ettet olisi niin yksinäinen. Nimeän sinut Retardiksi!”
Otin linnusta kiinni ja iskin sen Leonardon kivelle seisomaan.
”Ai, nyt sinä hylkäät minut?! Otat tuon kuolaavan linnun minun tilalleni?!” Leonardo suuttui.
”Retardi on vain minun toinen pokémon. Sinä olet Leonardo edelleen minun ykköspokémonini. Miksi vaihtaisin sinut toiseen pokémoniin?” Vakuuttelin Leonardoa.
Retardi seiso iLeonardon kilven päällä, ja kuolasi sinne tänne. Olin viimein saanut napattua oman pokémonini! Vaikkei se hirveän älykkäältä näytä, mutta kelpaa!


Käveltyäni todennäköisesti väärään suuntaan tapasin laiturilla kalastajan. ”Mitä nuo ovat?” Kalastaja kysyi minulta ja osoitti pokémonejani.
”Tuo on Leonardo, ja tuo lintu on Retardi.” Esittelin pokémonini.
”Oletko koskaan halunnut napata vahvempia pokémonejasi tiimiisi?!”
”Kyllä minulle kai kelpaisi.”
”Tässä on sinulle mato-onki, tällä saat vahvimman pokémonin ikinä!” Kalastaja sanoi ja ojensi minulle mato-ongen.
Otettuani mato-ongen aloin kalastelemaan.
”Et sinä saa ikinä tuolla mitään.” Leonardo manasi. Retardi puolestaan kuolasi ja räpytteli sätkien siipiään.
”Oletko aivan varma Retardista? Hänhän ei oikein ymmärrä olemassaoloaan.” Leonardo kommentoi. Jatkoin onkimista välittämättä Leonardn kyseenalaistuksista.

Viimein mato-ongella tärppäsi ja vedestä nostin Magikarpin maalle.
”Tuoko on vahvin pokémon? Tuohan on Magikarp..” Leonardo hämmästeli.
”Taidat olla oikeassa. Se vain pärskii tuossa maassa.” Valittelin. Huonoudesta huolimatta nappasin Magikarpin poképalloon.
”Okei, tämän nimeksi tulee Primus! Primuksesta pitäisi tulla vahvimpia pokémoneja ikinä, ja se on kalamiehen lupaus!” Sanoin ja pidin Primuksen poképalloa kädessäni.
Kiinnitin poképallon lopuksi vyöhöni kiinni.
”Mikset sinä pidä Primusta vapaana? Mekin olemme ulkona poképalloista.” Leonardo kysyi.
”Uskon ettei Primus osaa liikkua yhtä hyvin kuin te kaksi. Primus täytyy vain heittää puskiin keräämään kokemusta, ja saaden kokemusta.” Selitin Leonardolle.

Lähdimme takaisin kaupunkiin. Siirryin ostamaan todella suuresta pokémartista potioneita ja muita hyödyllisiä tarvikkeita seuraavalle matkalle.
Katsoin Town Mapista seuraavan kaupungin mihin pitäisi suunnata. Otimme suunnaksi sen ja lähdimme tallustelemaan kaupungista pois.
”Missähän se suloinen nyymityttö Dawn oikein on. Hänkin sai oman pokémoninsa.” Mietin ääneen.
”Et sinä häntä saa ikinä. Katso nyt, valitsit kaikista pokémoneista masentuneimman aloituspokemonin ja sitten toinen on vammainen, kolmas onkin vain osaamaton.” Leonardo pilasi mieltäni.

Yhtäkkiä minuun törmättiin, ja lensin maahan. ”Ei saakeli, Koka!” Huudahdin.
”Mitä sinä täällä teet!?” Koka huusi.
Nousin maasta seisomaan ja puistelin housujani hiekasta.
”Minä olen jo matkalla ensimmäiselle salille! Sinä olet vasta täällä!” Koka jatkoi mahtailujaan.
En edes kerennyt sanomaan mitään takaisin, kun Koka ehti huutamaan”Haastan sinut pokémonotteluun!”
”Suostun haasteeseesi!” Sanoin itsevarmana. Leonardo otti jo vihaisen ilmeensä. Otin Leonardon selästä Retardin ja heitin kaksin käsin tantereelle. Huusin Retardin perässä ”Valitsen sinut! Retardi!”
Leonardon vihainen ilme muuttui hämmästyneeksi. Retardi katsoi ympärilleen ja lepatteli siipiään.
”Eihän tuo edes lennä..” Leonardo huomautti.
”Haha, tuoko on sinun Starlysi! Tässä on minun!Koka sanoi ja heitti poképallon matkaan. Kokan Starly näytti kotkalta, ja itsevarmalta. Starlyn katse oli kohti taivasta ja valmiina kynimään kaikki tieltään.
”Retardi, tee jotain!” Huuttelin käskyjä. Retardi räpytteli siipiään hysteerisenä ja kuolasi.
”Haha, mene Starly, iske tuo kumoon!” Koka komensi. Kokan Starly lähti hyökkäämään siipihyökkäyksiä Retardia vastaan.
Retardi jostain syystä onnistui väistelemään hyökkäyksiä, hän vain astui sivuille päin.
”Mikset sinä osu siihen Starly!” Koka huusi.
”Et voi olla tosissasi, että Retardi väistelee hyökkäyksiä noin hyvin.” Leonardo sanoi.
Hetkellisten hyökkäyksien väistelyjen jälkeen, Retardi levitti molemmat siipensä ja löi täydellä voimalla Kokan Starlya
”Ei, minun Starlyni!” Koka parkui ja otti Starlynsa takaisin poképalloon. Seuraavaksi Koka otti toisen poképallon ja heitti sen ilmaan. ”Valitsen sinut! Chimchar!”
Ottelun tulos hieman yllätti minut. Hetkellisten tanssahtelujen jälkeen Retardi kaatoi myös Chimcharin. Leonardo katsoi minun kanssani tuota kuolaavaa lintua.
Miten ihmeessä Retardi oli voittanut Kokan pokémonit? Koka keräsi pokémoninsa ja kiukutteli aikansa. Pienen hetken jälkeen hän katosi yhtä nopeasti, kun oli tullutkin.
Otin Retardin maasta ja halasin sitä. Hän vain kuolasi paidalleni.

Kaivoin kartan uudelleen ja painoin mieleeni reitin. Retardi oli aseteltu Leonardon selkään. Lähdimme kävelemään seuraavaan kaupunkiin. Seuraava pysäkki olisi Oreburgh City!

[Bumerangi-Hero]

S01E03 - Hei, me selviydytään!

Olin päihittänyt Kokan ja lähdimme kävelemään kohti Orgeburgh Citya. Seuraavassa kaupungissa sijaitsi ensimmäinen salipäällikkö – Roxas.
Toisessa kädessä pidin Primusta, ja pieksin sillä villejä pokémoneja. Primus hoiti hyvin viikatteen työtä. Nappasin samalla Zubatin, joka sai nimeksensä Vessaharjan.
Samalla minulle tarjoutui eteen Geodude, joka sai nimekseen King. King oli enemmän rikkomassa minulle kiviä Rock Smashilla kuin oikeasti kuuluisi tiimiini. Leonardo tepasteli vierelleni Retardi selässä.
”Tiesitkö Hero, tuo sinun kuolaava pulusi kuolaa minun lehdelleni?” Leonardo aloitti valittamisensa.
”Leonardo, sinun täytyy kunnioittaa Retardia vaikka hän olisikin minkälainen rajatapaus hyvänsä. Hän on nyt meidän joukkueessamme, ja minusta tulee vielä pokémon-mestari teidän kanssa!” Yritin lohduttaa Leonardoa.
Sillä välin kun koulutin Primusta puskissa, Leonardo yritti keskustella Retardin kanssa. Vessaharja puolestaan lepatti Leonardon ja Retardin yläpuolella.
”Nyt kohtalotoverit! Asia on näin, meidän kouluttaja on värvännyt meidät hänen pokémoneikseen jotta hän voittaisi pahamaineisen pokémon-liigan!
Olen ajatellut tässä kapinaa, meidän vapautemme puolesta! Oletteko te mukana?!” Leonardo huudahti. Retardi kuolasi pää vinossa ja levitteli siipiään. Vessaharjalta meni Leonardon palopuhe ohitse kuurouden takia.
”En kyllä ymmärrä, onko Hero idioottimagneetti, kun hän saa vain näitä kehitysvammaisia pokémoneja..” Leonardo mietiskeli ääneen.
”Hei! Leonardo! Itse sairastat masennusta! Jos yksi on vammainen, toinen kuurosokea ja kolmas osaamaton, en voi mitään!” Huutelin puskista, kun huidoin Primuksella Bidoofei turpaan.
Kävelin Leonardon luokse ja taputin häntä päähän. ”Kuules pikkuinen, olet aina minun ykköspokémonini ja tulemme olemaan ikuisia ystäviä, vaikka mikä tulisi väliimme.”
”Ai.. Nyt me olemmekin suhteessa?” Leonardo kysyi ivallisena.
Kutsuin Vessaharjan ja Primuksen takaisin poképalloihin.
”Tuo Retardi mukanasi, Leonardo.” Käskin Leonardoa. Leonardo kaappasi Retardin suuhunsa ja lähti raahaamaan sitä perässäni.
”Voisitko kenties laittaa sen selkääsi?” Kysyin Leonardolta. Leonardo puolestaan sylki Retardin suustaan. Otin tuon kuolaavan linnun maasta, ja Leonardo työnsi kiellellä suustaan sulkia ulos.
”Laita se itse minun selkääni, en todellakaan ala asettelemaan aivotonta pulua selkääni.” Leonardo huusi.
”Leonardo, sinulla on tänään vain paha päivä.” Lohdutin ja iskin Retardin Leonardon selkään seisomaan.

Jatkoimme kävelyä Route 203:lla eteenpäin kohti seuraavaa kaupunkia. Treenasin Retardia villi pokémoneja vastaan. Leonardo vain haukotteli ja heitti silloin tällöin ivallisia lauseita.
”En kyllä Hero vieläkään tajua mitä näet sinun pyydystämissäsi pokémoneissa. Retardi ei voi koskaan oppia lentämään, koska hän on yksinkertaisesti idiootti siihen puuhaan.
Vessaharjasta ei voi tulla koskaan mitään, kun hän ei näe eikä kuule. Primus on Magikarp, joka selittää lähes kaiken. Entäs minä? Olen vain olemassa, kasvoin puuksi. Edellisessä elämässä olin varmasti Whiscash.”
Leonardo huteli. Annoin Leonardon huudella, kun koulutin Retardia. En henkilökohtaisesti vieläkään ymmärtänyt miten Retardi voitti mitään.
Hänen liikkeensä vaikutti jonkinlaiselta tanssilta, kun hän vain pyörii ympyrää tietyssä askelkuviossa. En jaksanut vaivaa päätäni kyseiseen asiaan.
Otin Retardin poképalloonsa, ja lähdin jatkamaan Leonardon kanssa matkaa Orgeburghin Gateen.
”Miksi otit Retardin pokepalloon?” Leonardo kysyi. ”Aiotko viimein luopua siitä?” Leonardo jatkoi.
”Sinä olet kyllä todella mustasukkainen pokémon, Retardi on vain kehitysvammainen. Miten hän koskaan voisi olla sinua parempi?” Kysyin. Leonardo ei vastannut mitään vaan jatkoi kävelyä.
”Luolassa on kaikenlisäksi hirveästi Geodudeja jotka saattaisivat katkoa Retardilta niskat katki. Enkä oikein haluaisi sitä.” Vastasin viimein Leonardon kysymykseen. Luolassa vuorostaan treenasin Leonardoa.
Luola on täynnä Geodudeja jotka tippuvat välittömästi Absorbista.

Luolassa vietettyäni jonkin aikaa pääsimme viimein Orgeburgh Cityyn. Kaupunki näytti enemmän kalliolta jonka sisään oli rakennettu asutusta. Katselin ympärilleni, ja huomasin vain louhoksen joka vei maan alle.
Mietin pitäisikö käydä museossa vai mennä suoraan salille. Minua ei kyllä oikeastaan kiinnostanut museot, joten eteenpäin suoraan kaivoksille.
”Katso Leonardo! Olemme viimein saavuttaneet yhdessä jotain! Pääsemme vihdoin ensimmäiselle salipäällikölle. Varo vain Roxas!” Iloitsin Leonardolle saavutuksiani.
”Vau! Ensimmäinen salipäällikkö! Hänen on pakko olla haastava vastustaja, koska hän on luolamies.” Leonardo vastasi.
”Etkö voisi olla hieman iloinen?” Kyykistyin Leonardon eteen.
”Etkö tiedä mistään mitään? Etsi pokédexistäsi Roxas.” Leonardi tuohtui. Ihmettelin hetken, mutta kaivoin pokédexin taskustani. Kirjoitin siihen Roxas. ”Roxas. Orgeburgh Cityn salipäällikkö.
Hänet tunnetaan nykyaikaisena luolamiehenä. Hänet herätettiin routajäästä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Hänen älykkyytensä on säilynyt samanlaisena, mutta hän osaa kaivaa oikeista kohdista kiveä.
Roxas perusti timanttikaivoksen johon kukaan ei uskonut, mutta vuosia myöhemmin hän pystyi perustamaan kaivoksen ympärille oman kaupungin. Roxasin erikoisalaa ovat kivipokémonit.” Pokédex lausi.
”En tiennyt että pokédexissä olisi tällainen ominaisuus.” Ihmettelin ja naputtelin pokédexiäni.
”Mitähän sinä tietäisit..” Leonardo mutisi.

”Hei sinä!” Joku huudahti. Minun eteeni juoksi 120 cm pieni poika. ”Hei, sinulla ei ole yhtään salimerkkiä! Olet selvästi luuseri. Tule tänne!” Hän jatkoi ja lähti johdattamaan minua.
Pienen rivakan kävelyn jälkeen hän vei minut salin eteen.
”Tuossa! Hae ensimmäinen salimerkkisi, ja älä ole enää luuseri!” Hän jatkoi ja lähti juoksemaan karkuun. Ihmettelin hetken suu ammollaan mitä juuri oli tapahtunut. Leonardo huomautti että joku olisi salin edessä.
Hetken raavin päätäni ja huokasin. ”Eih.. Koka.”
Koka kääntyi ympäri ja huudahti ”Heroo! Sinä olet aina se hidastelija! Olet taas minua jäljessä! Jatkan tästä matkaa seuraavalle salille! Nähdään luuseri!” Ja niin Koka taas katosi omille teilleen.
”Olipas jäätävä tapaaminen.” Leonardo ihmetteli. Katsoin salin oveen johon oli kirjoitettu lappu. Käsiala muistutti viisivuotiaan käsialaa. ”Ottelija, minä luolassa jos ottelu haluaa. Roxas.”
Otin Leonardon kainaloon ja lähdin juoksemaan kuuluisalle timanttikaivokselle.

Timanttikaivoksella oli kauheasti kaivosmiehiä. ”Haha, sinäkö olet uusi haastaja? Näytät kovin heikolta.” Eräs kaivostyöntekijä uhosi.
”Matkaan Retardi!” Heitin poképallon matkaan. ”Leonardo mene!” Jatkoin. Leonardo totteli ja lähti juoksemaan. Wing Attackit ottivat kaivosmiehien Machopit alas ja Razor Leaf hoiteli helposti Geodudet.
Muutamien minuuttien ja muutamien kaivostyöntekijöiden jälkeen pääsin Roxasin luo. ”Sinä vahva, minä enemmän vahva. Tule sali, minä voitan sinä.” Roxas puhui. Mietin mielessäni että Roxas näytti kovasti eräältä tutulta. Hänellä oli samanlaiset silmälasit, pipo ja pieni risuparta. Voi olla että olin väärässä. Kutsuin Retardin takaisin palloon ja lähdin Leonardon kanssa salille.

Ennen saliin astuessa pidin pienen palaverin, ja astuimme ovesta sisään. Sisätilat olivat täynnä kiveä ja suuret kivipaalit pitivät koko salia koossa. ”Leonardo, tiedät mitä teet.” Sanoin Leonardolle.
Leonardo pieksi muutaman lapsen tieltäni, ja pääsimme Roxasin luo.
”Leonardo, tästä tulee meidän ensimmäinen salivoitto.” Innostuin ottelusta. Roxas suostui otteluun. Leonardo otti helposti Geoduden ja Onixin alas. Katsoin pokédexistä Leonardon elämäpisteet.
Leonardo oli menettänyt hyvin paljon elämäpisteitä. Jouduin miettimään mitä tekisin. Roxas huuteli omiaan omalla kielellään ja viimeisenä poképallosta tuli Cranidos.
”Leonardo, tule takaisin! Vessaharja mene tilalle!” Komensin. Leonardo kipitti takaisin käskystä.
”Mitä sinä teet?” Leonardo kysyi. Vessaharja iski Supersonicin, ja sillä välin annoin Potionin Leonardolle. Vessaharja hyökkäili Cranidokseen. Leonardo ihmetteli miten Cranidos ei saanut mitään aikaiseksi.
Vessaharja pyöri sokeakuurona ilmassa ja imi verta Cranidoksesta. Hetken Cranidoksen rävellyksen jälkeen hän pyörtyi. Vessaharja edelleen pyöri ympyrää kuin typerys.
Pyöritin hetken silmiäni ja Leonardo ei edes keksinyt mitään fiksua sanottavaa. Kutsuin Vessaharjan hämmentyneenä takaisin palloonsa. Roxas kiukutteli oman aikansa, kunnes luovutti salimerkin minulle.
Otin ensimmäisen salimerkin ja kävelimme Leonardon kanssa pois salista.
”No huhhuh! Miten Vessaharja voitti Cranidoksen.” Ihmettelin. Leonardo ei vieläkään keksinyt mitään sanottavaa. Avasin Town Mapin ja katsoin minne seuraavaksi pitäisi mennä.
”Ehkä me pääsemme Elite Fouriin asti.” Leonardo sanoi.

[Bumerangi-Hero]

S01E04 - Elämää etsimässä!
”Town Mapin mukaan meidän pitäisi matkata seuraavaksi Eterna Cityyn Floaroma Townin kautta.” Luin karttaa ääneen. Leonardo käveli perässäni lähes tyytyväisenä Retardi istuessaan hänen kilvellään.
Lähdimme samaa reittiä takaisin Jubilife Cityyn. Ei mennyt aikaakaan, kun minuun törmättiin. Kaaduin maahan ja Leonardo juoksi eteeni murisemaan.
”Ahaa! Sinä olet taas täällä! Olet saanut ensimmäisen salimerkkisi!” Koka osoitti minua sormella.
”Joo.. Niin taisin saada..” Mumisin itsekseni ja nousin ylös hiekasta. Leonardo vain murisi Kokalle, ja Retardi tapansa mukaan kuolasi pitkin pientareita.
Koka vielä jaksoi ilkkua pokémonejani ja hän katosi lopulta yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. ”Tiedätkö että sinun kaverisi on hyvin ärsyttävä?” Leonardo sanoi ja jatkoi löntystelyä eteenpäin.
En vastannut mitään, koska olin samaa mieltä Leonardon kanssa. Luolan sisällä aloitin treenaamisen Leonardon, Retardin, Primuksen ja Vessaharjan kanssa.

Pienen huhkimisen jälkeen päätin jatkaa matkaani. Parantelin pokémonini seuraavaa seikkailua varten. Jubilife City olisi määränpäämme.
Kaupungissa huomasin tutun tytön. Hänen seurassaan oli Professori Rowan! Olin juuri juoksemassa, kun Leonardo huudahti.
”Hero! Odota nyt hetki!” Leonardo huuteli perästäni. Pysähdyin odottamaan Leonardoa. ”Huomasitko nuo kaksi avaruusmiestä kenen kanssa Rowan väittelee?” Leonardo kysyi.
”Hmm, olet oikeassa..” Vastasin ja lähdin kävelemään rauhallisesti paikalle. Leonardo tallusteli perästä.
Nyymityttö huomasi minut ja juoksi luokseni. ”Tule auttamaan minua! Nuo oudot miehet haluavat Rowanilta tutkimuksiaan!” Dawn huudahti ja otti minua kädestä kiinni.
Tämä oli onnellisin hetki koko pokémon-seikkailulla! Leonardon lähtiessä juoksuun Retardi tipahti kyydistä. Leonardo kääntyi nopeasti ympäri ja otti Retardin siivestä kiinni.
Hän lähti taas juoksuun, ja Retardi raahautui maata pitkin.
Nämä tuntemattomat avaruusmiehet huomasivat meidät ja huusivat ”Haluuks sä turpaas?!”
”Matkaan Piplup!” Dawn huusi ja heitti poképallon matkaan. Ylpeä Piplup tuli pallosta ulos.
Katsahdin taakse Leonardoon päin ja huudahdin”Leonardo, hankkiudu nyt siitä pulusta eroon!” Leonardo sylkäisi Retardin ja kiirehti Piplupin rinnalle.
Avaruusmiehet viskoivat poképallot, joista tuli ulos Stunky ja Zubat.
”Hehe, tämä on liian helppoa.” Leonardo sanoi ääneen.
”Hävytön moukka, et saa ikinä omaa vuoroasi.” Piplup mahtaili. Leonardo katsahti Piplupiin ja kysyi ”Mikäs sinä olet?”
Dawn katsahti minuun ja sanoi ”Tuo on niin suloista, kun meidän pokémonit keskustelevat keskenään omalla kielellään!”
Ihmettelin hiukan Dawnin suloisuudesta, koska itse ymmärsin että he vain riitelevät.
Piplup vastasi Leonardolle ylväänä ”Minä olen Dawnin aloituspokémon, ja minusta tulee paras pokémon ikinä!”
Piplup ryhtyi käyttämään tehokkaasti Bubblebeamia, ja Leonardo yritti parhaansa mukaan pysyä tahdissa. Retardi oli maannut maassa tarpeeksi kauan.
Hän oli toennut ja kipitti vierelleni kuolaamaan. Katselin hetken Retardia. Hieman tuli kiusaantunut olo katsoa Retardia silmiin, jonka silmät harottivat eri suuntiin.
Katseeni siirtyi Leonardoon, joka viskoi Razor Leafia avaruusmiesten pokémoneihin, tuntui kuin aika olisi hidastunut. Tuli siinä muutama sekuntia mietittyä elämää. Poképalloissa oli Primus, Vessaharja ja King.
Vierelläni seisoi vajaaälyinen Retardi ja edessä taisteli masentunut Leonardo. Kuvittelin oikeasti että pääsisin todelliseksi pokémon-mestariksi, ehkä vain olisin harrastelija.
Aika hidastui. Ehkä Koka olisikin oikeassa, että hänestä tulee pokémon-mestari ja minusta ei tulisi mitään. Leonardo puhui aina että tyttönyymi Dawn olisi tavoittelemattomissa.
En ollut oikeastaan miettinyt tätä koko pokémon-kouluttajan uraa! Jätin äidin taakseni, isä on kadonnut, otin ventovieraan masentuneen pokémonin. Otin maasta syliini Retardin ja silitin häntä päähän.
Olin napannut tällaisenkin yksilön, hänestä ei tulisi koskaan mitään. Pyydystin Primuksen, joka vaatii liikaa koulutusta. Kuurosokea Vessaharjasta ei olisi mitään iloa ja King murskaa kiviä.
Leonardo kävelee vain rinnallani ja pilkkaa elämääni. Tirautin kyyneleen Retardin päälle, ja Retardi alkoi hohtaa. Nostin Retardin ilmaan, ja se kehittyi. Retardi kehittyi Staraviaksi.
Samalla Leonardo ja Piplup olivat saaneet avaruusmiehet häädettyä Rowanin kimpusta. Retardi lehahtaa ylpeänä Leonardon viereen. Staravia oli selkeästi suurempi kuin itse Leonardo.
Leonardo katsoi äimistyneenä parantunutta Retardia. Retardi osasi nyt lentää, ja hänen selkärankansa suoristui kehittymisen yhteydessä.
Rowan otti laukkunsa maasta ja sanoi ”Hero! Teidän täytyy varoa tuota Team Galacticia. He haluavat napata pokémoneja heidän energiansa takia.
Evolvoitumisen yhteydessä pokémon vapauttaa mystistä energiaa, ja he yrittävät valjastaa sen energian.” Rowan lopetti puhumisen ja lähti kävelemään.
Nyymityttö Dawn katsoi minua silmiin, ja kiitti minun ja Leonardon apua. Ihankuin olisin ihastunut kyseiseen tyttöön.
”Tiesitkö, että rakkaus loppuu aina! Mikään suhde ei kestä ikuisesti. Älä edes yritä” Leonardo manasi. Retardi sen sijaan levitteli uusia siipiään ja ravasi edes takaisin.
”En tiedä Leonardo, ehkä, ehkä joskus.” Vastasin ja lähdimme kävelemään pokémon-centeriin päin.