OZ

On jälleen aika vastausten, tällä kertaa kausien 1-3 perusteella.

2. Mikä sarjassa viehättää?
- Jaksojen rakenne, jollaista en ole muissa sarjoissa nähnyt. Jos tarkastelee hahmon X tekemisiä yhden tuotantokauden aikana, niin hänellä saattaa olla melko vähän juonikuvioita, mutta koska hänen toimiaan on seurattu aina pieni palanen jokaisessa jaksossa, on siitä saatu paljon suurempaa ja koukuttavampaa. Ozissa on aivan tuhottoman paljon hahmoja ja se on kivaa, kun heitä kaikkia seurataan aina jonkin verran per jakso ja ne hahmot ovat harvassa, joiden olemassaolo unohdetaan useamman jakson ajaksi. Lisäksi tykkään todella paljon kohtausten taustalla näkyvästä liikehdinnästä ja tuttujen hahmojen bongailusta ja siinä ehtii kehittelemään kaikenlaisia omia sivujuoniaan, kun näkee porukan lampsivan pitkin Emerald Citya. Inhosin aikoinaan Teho-osastossa sitä, kun sen sarjan taustalla kävi aivan kamala ihmisvilinä, mutta Ozin jatkuva ihmisvirta toimii jostain syystä paljon paremmin. Plussaa myös yllättävistä lopuista, sillä jaksot ovat jonkin verran eri mittaisia (tai sitten vain kuvittelen) eikä koskaan voi tietää, että mihin väliin loppukarjaisu isketään. Usein jaksot loppuvatkin melkein kuin kesken eikä siinä auta muu kuin katsoa seuraava jakso heti perään... Tai odottaa viikko, prkl. Lisäksi Augustuksen jutustelut vain paranevat jakso jaksolta enkä koskaan unohda sitä hetkeä, kun Augustus nousi jonkun yksinpuhelunsa aikana pyörätuolistaan ylös. Ja aina saa nauraa katketakseen, kun kuulee kuinka monta kymmentä vuotta joku sai vankeutta jostain rikoksesta, mistä Suomessa ei olisi saanut varmaan sakkoa pahempaa.

3. Mitkä ovat sarjan huonot puolet?
- Hahmoja on niin paljon, että kaikkien edesottamusten perässä ei tahdo pysyä millään, tai ei ainakaan näin sarjan ensimmäisellä katselulla. Lisäksi monet hyvät hahmot tulevat Oziin kaikessa hiljaisuudessaan ja ovat jonkin aikaa pieniä taustalla hilluvia sivuhenkilöitä, jotka vasta myöhemmin nousevat kirkkaimpaan valokeilaan. Tästä syystä monen mehukkaan hahmon alkutaipaleet Ozissa ovatkin hämärän peitossa eikä heidän rikoksiaan ja aikaisempia tekemisiään hahmota ilman Wikipedian hahmosivuja. Ja sitten on tällaisia Carlo Ricardoja, jonka pitkäaikaisen olemassaolon huomaa vasta silloin kun hahmo tapetaan. Kaikkia Nelosen esittämiä jaksoja ei ole millään voinut säilyttää digiboksilla, joten sarjan uusintakatselu DVD:ltä voikin olla melkoista herkkua, kun silloin osaa ennakoida tapahtumat ja tunnistaa hahmot heti heidän ensimmäisistä sekunneistaan lähtien. Lisäksi pidän edelleen huonona puolena sarjan tunnaria, joka ei mielestäni ole millään tavalla mielenkiintoinen ja koska se on aivan liian pitkä, kelaan sen joka kerta yli.

4. Mikä on lempikautesi?
- Kaudet vain paranevat paranemistaan enkä suostu uskomaan niitä ihme juttuja, että sarjan taso alkaisi jossain viimeisillä tuotantokausilla heikentyä. Kolme ensimmäistä kautta nähneenä voin sanoa, että kolmas kausi on ollut se kaikista paras ja ihme, ellei neloskausi tuplamäärällä jaksoja nousisi sitten aikanaan kolmattakin paremmaksi. Toiseksi paras on toinen kausi ja kolmanneksi paras on ensimmäinen kausi.

5. Mikä on lempijaksosi?
- Oz on niitä harvoja sarjoja, joissa en hahmota jaksoja oikein mitenkään, vaan kaikki tuntuu olevan yhtä suurta elokuvaa. Esimerkiksi Lostissa muistan kaiken mitä missäkin jaksossa tapahtui ja Lostin jaksoissa oli jatkuvajuonisuudesta huolimatta selkeä alku ja loppu, mutta vaikkapa Prison Breakissa ja 24:ssa jaksoilla ei ole mitään merkitystä. Ja nyt Oz on liittynyt näiden jälkimmäisten joukkoon. Tapahtumat ja juoni rullavat Ozissa sellaisella temmolla, että yksikään jakso ei ole jäänyt mieleen sen parempana tai huonompana (eikä edes nimeltä) ja edelleen se ns. paras jakso onkin se viimeiseksi näkemäni jakso.

6. Kuka on lempihahmosi?
1. Tobias Beecher ↑
2. Agamemnon Busmalis ↑
3. Vernon Schillinger ↑
4. Tim McManus ↑
5. Shirley Bellinger ↓
6. Bob Rebadow
7. Augustus Hill ↓
8. Simon Adebisi ↓
9. Claire Howell
10. Ryan O'Reily

Listan kyhääminen oli jälleen ihan ylivoimaista, sillä aivan liian moni hyvä hahmo jäi listan ulkopuolelle + en osannut päättää kuka saisi kunnian olla ykkösenä, joten turvauduin tuohon kaikista turvallisimpaan vaihtoehtoon. Hamid Khan ja Yuri Kosygin olisi myös ollut kiva heittää listalle, sillä he ovat ehdottomasti olleet sarjan parhaat ns. sivuhenkilöt, mutta jotenkin vaan tuntui väärältä tiputtaa heidän takiaan listalta pois joku näistä suurista nimistä. Ja varsinkin kun he, Khan ja Kosygin, tekivät sarjaan niin lyhyen visiitin.

7. Mikä on mielestäsi huonoin kausi?
- Ensimmäinen.

8. Mikä on mielestäsi huonoin jakso?
- Varmaankin joku ykköskauden jakso, kun se kerta on heikoin tuotantokausi.

9. Kuka on mielestäsi huonoin hahmo?
- Kenny Wangler, ylivoimaisesti. Sitä rasittavampaa hahmoa ei ole eikä tule. Muutenkin tummaihoisen jengin tyypit ovat muuttuneet yhä suuremmiksi idiooteiksi. Silloin kun Runoilija ja se Pierce makasivat sairaalassa, oli kyseisen jengin touhu sopivan kuollutta, mutta sain kirota perjantaisen jakson aikana raskaasti, kun tämän kaksikon piti palata takaisin vankilan puolelle eikä millään jaksaisi katsella enää tuollaista teinien mesoamista. Adebisiakaan en voi ottaa enää koskaan vakavasti sen lähes kokonaisen tuotantokauden kestäneen sekoilun takaisin, vaikka onneksi onkin nyt viimein nousemassa takaisin vankilan kuninkaaksi. Miguel Alvarez on myös valahtanut inhokkilistan kärkeen, kun tyyppi ei enää muuta tee kuin katselee jaksosta toiseen sitä perhanan lattiaa ja vollottaa. Italialaisten mafiakuviot eivät nekään ole mitään ykkösiä, mutta en kuitenkaan suhtaudu heihin enää yhtä kriittisesti kuin topicin ensimmäisen postauksen aikoihin.

10. Mikä on lempirepliikkisi?
- Jossain kolmoskauden puolivälin jaksossa Beecher ja Schillinger keskustelivat Andrew Schillingerista ja Beecher vannoi, ettei ole tehnyt Andrew'lle vielä mitään ilkeää, mutta sanoi sarkastisesti, että Ryan on puhunut kimppakivasta Andrew'n ja Cyrillin kanssa :DDD. Harmi kun Schillingerin ilmeen sijasta näytettiin hänen takaraivoaan.
- Kenties kolmannen kauden paras kohtaus oli se, kun Claire Howell ja Mangusti painivat siellä toimistossa. Clairen kommentit ja haistattelut Timille olivat niin legendaarista settiä, että tuota kohtaa on tullut kelailtua yhä uudestaan ja uudestaan.
- Kaikki kommentit Sallyn lastenohjelmaan ja isoihin hinkkeihin liittyen. Kestovitsiä parhaimmillaan ja repesin totaalisesti silloin, kun Claire Howellkin kommentoi niistä jotain vartijoiden taukohuoneessa. Cyrillin keskittyminen ohjelman käsinukkeihin oli myös huvittavaa.

11. Ketä hahmo(j)a itse muistutat eniten?
- Tein tämän testin uudestaan ja mitä tapahtuikaan... Vastailin mielestäni ihan samalla tavalla kuin kaksi kuukautta sitten ja olin varma, että sieltä tulee taas se sama Augustus Hill, mutta tulokseksi tulikin Bob Rebadow. Täytyy tehdä tämä joskus kolmannenkin kerran.

12. Laita jokin sarjaan liittyvä kuva mistä pidät!
- Kliks. Pieni ja tylsä kuva enkä tiedä mistä kohtaa sarjaa se on, mutta repeän joka kerta tuolle ilmeelle.

-----

Heh, en :D. Pakko ihmetellä taitoasi bongata kaikki pienimmätkin virheet, sillä itse en tahdo huomata isompiakaan mokia ilman, että oikein rautalangasta väännetään.

PS. Hieno tuo punainen Pelipper topicin nimen edessä. Ei ihan jokaisessa faniklubissa tuollaista olekaan.

En nyt viitsi postata omia vastauksiani, koska ajatus takkuaa mutta en voinut vastustaa kiusausta tulla heittämään nippelitietoa kehiin.

Jakso viisi, U.S Male.

Ensimmäinen kausi, ensimmäinen jakso The Routine.

No onhan sentään pari katselukertaa jo takanakin. Noista jaksoista löytyy vaikka millä mitalla virheitä ja pientä bongattavaa, se on hassua. Jaetaan vaikka esimerkiksi tämä pieni huvittava juttu: Beecher yritti hieroa Schillingerin kanssa sovintoa "jumppasalissa." Paikalla olivat heidän lisäkseen muutama arjalainen, muslimeja sekä tutummista kasvoista Said, O'Reilyn veljekset ja Keller. Tappelu käynnistyi ja pian SORT tuli sen keskeyttämään. Kohtauksen vaihtuessa Em Cityyn kuitenkin O'Reilyt istuivat siellä ihan kiltisti ja näreissään kun "lockdown" -huutoja alkoi kuulua. Dundunduuuuh. :-D
[] kiinnosti
[x] turpa kiinni

Aloin kirjoittelemaan tätä viestiä Mitä ostit viimeksi? -topiciin, mutta postaankin ihan piruuttani tänne paljon parempaan ketjuun. Eilen hyllyyni päätyi nimittäin tällainen:

• Kylmä rinki - The Emerald City Collection

Eipä tarvinnut Anttilaan asti mennä, sillä boksi löytyi jo Gigantista. Käväisin Gigantissa ihan muuten vaan ja yllätyksen määrä oli verrattavissa tämän pojan reaktioon, kun hyllyssä komeili Oz-boksia kaksin kappalein ja hintakin oli se 49,90 euroa. Ainakin minusta tuotantokaudet olisivat komeampia erillisinä bokseina ja harvoin nämä complete-boksit ovat sen ihmeellisempiä kuin tavalliset kausiboksitkin, mutta nyt oli pakko ajatella kukkarollaan, kun yksittäin ostettuna kausille olisi kertynyt hintaa oli sata euroa. Ja kassalla tunsin itseni todella vanhaksi, sillä myyjä ei kysynyt ikääni K18-merkinnästä huolimatta. En muistaakseni ole vielä koskaan ostanut mitään K18-tuotetta ja itsetunto kohosi taivaisiin, sillä en ole kuullut ikinä mitään kommenttia siitä, näytänkö nuorelta vai vähän vanhemmalta :D. Tuo boksin K18-leima on muuten aika outo, kun kerran telkkarissa sarja on K15 eikä siellä mitään vain täysi-ikäisille tarkoitettua materiaalia pitäisi olla.

Complete Collection on toki hieno kaikessa massiivisuudessaan ja niin edespäin, mutta siitä huolimatta se on ärsyttävin DVD-boksi ikinä. Tuo varsinaisen boksin ympärillä oleva muovikotelo on lähtöisin itse paholaisen hyppysistä. Aina kun haluaa ottaa levyn tai muuten vain katsella boksin sisään, muovikotelo pitää liu'uttaa pois ja sitten katselemisen jälkeen sama muovinturjake pitää asetella takaisin ja minun nakkisormillani se on jo useamman minuutin suoritus. Tykkään todella paljon boksin kirjamaisuudesta, mutta tuo älytön muovitsydeemi pilaa kaiken. Sen ainoa tarkoitus taitaa olla vain riisua kannen vangilta paita pois ja paljastaa hänen muhkeat selkälihaksensa, ja varmasti boksin sulkemisen olisi voinut toteuttaa monilla muillakin tavoilla. Eikä valitus vielä tähän lopu, sillä neloskauden kuudennen levyn päällä oleva tarra on liimattu ihan päin helvettiä ja tarra tulee jo muutaman millin levyn reunan yli. Eihän se haittaa muuten kuin ulkonäöllisesti, mutta eipä ole vielä koskaan tullut vastaan levyä, jonka tarra on onnistuttu liimaamaan noin totaalisen vinoon.

Sen kun vielä tietäisi, että milloin ehdin pyöräyttää maratonikatselut käyntiin, sillä tällä hetkellä olisi niin tuhottoman paljon muutakin katseltavaa ja pelattavaa ja erityisesti niihin ylppäreihin pitäisi lukea. Ja seuraava hahmopostauskin olisi hyvä saada pikkuhiljaa valmiiksi, mutta runosuoni on ihan jäässä.

Kiitoksia viikon wtf-hetkestä. Oli pakko katsoa tuo kohta saman tien uudestaan ja totta, O'Reilyt ovat selvästi mukana jumppasalilla ja heti seuraavaksi Emerald Cityssä istuskelemassa :D. Ei jestas, tunnen itseni jälleen niin aasiksi, kun en kiinnittänyt noinkin selvään mokaan mitään huomiota ennen kirjoitustasi. Ja minua ainakin kiinnostaa lukea sarjan virheistä, joten listaile niitä ihmeessä enemmänkin.

Vitoskausi katottu tänään. Vastaukset kaavaakkeeseen tulee myöhemmin.

Variety on niin paras jakso ikinä.

Se on.


Oli pakko.

Sitten hieman randomimpi postaus pienemmistä ja nyt jo (melkein) kuolleista sivuhenkilöistä.


9. Yuri Kosygin
Kosygin oli koko sarjan potentiaalisin hahmo enkä voi mitenkään käsittää, miksi hän esiintyi vain kahdessa jaksossa vierailevana tähtenä. Kosyginissa oli kaikki klassikon ainekset ja hän on ylivoimaisesti televisiohistorian hyytävin, pelottavin ja puistattavin henkilö... Lisäksi Yuri taitanee olla Ozin ensimmäinen ja viimeinen massamurhaaja 49 murhatulla ihmisellä ja oikeastaan tämä tuntuu jo väärältä, että kaikesta huolimatta tunnustan pitäväni hänestä. Tulen ihmettelemään tätä varmasti maailman tappiin asti, että mitä helvettiä sarjan tekijöiden päissä on oikein liikkunut, kun he ottivat sarjaan mukaan näinkin loistavasti rakennetun hahmon loistavilla taustoilla, mutta joka kuitenkin sai esiintyä vain muutamassa kohtauksessa ja joka sai häippäistä jo kahden jakson jälkeen. Yuri Kosygin oli parempi kuin moni sarjan vakituisista hahmoista ja hänet olisi ehdottomasti pitänyt ottaa mukaan Ozin main castiin ja hyvästellä vasta sarjan viimeisessä kohtauksessa. Tykkäsin kovasti myös muiden vankien reaktioista heidän nähdessään Kosyginin ja erityisesti Yurin nokkapokka Antonio Nappan kanssa oli mahtavaa settiä. Ja Bob Rebadowin ja Agamemnon Busmalisen muutaman repliikin sanailut Kosyginin pelottavuudesta oli kuin suoraan katsojan ajatuksista. Ihan kummallinen ratkaisu lähettää juuri hänet loppuelämäkseen eristykseen yhden pienen tempun takia, kun Emerald Cityssa on kerta niin paljon muita, jotka ovat vankilassa ollessaan murhanneet ja tappaneet, mutta siellä he edelleen hilluvat ilman pelkoa eristyksestä, puhumattakaan mistään loppuelämän mittaisesta eristyksestä. Koko elämän viettäminen jossain pienessä eristysselissä on todella ahdistava ajatus, mikäli moista miettisi ihan oikeassa elämässä ja vielä omallekin kohdalle, ja tavallaan Yuri sai näin aika eeppisen lopun. Mitäköhän tekemistä hän keksii eristyksessään? Saako sinne tilata sanomalehtiä ja näkeekö sellin kaapelitelevisiosta muitakin kanavia kuin HBO:ta? Yuri Kosygin oli täydellisin vanki aikoihin ja tavallaan hän oli kaikessa hyytävyydessään koko sarjan paras hahmo, mutta valitettavasti en pysty antamaan täysiä pisteitä näin onnettoman lyhyestä ruutuajasta :<. Voi kunpa joku tylsimys olisi pyyhkinyt Wikipedian Kosygin-artikkelin loppuosan tahallaan tyhjäksi ja Kosygin esiintyisi myös kaikissa seuraavissakin tuotantokausissa. 4/5

10. Antonio Nappa
Nappa alkoi ärsyttämään heti alkuunsa, kun hän tepasteli Emerald Cityyn kuninkaan elkein ja kaikki vangit tuntuivat tuntevan hänet entuudestaan ja kaikki alkoivat palvomaan häntä palmunlehviä heiluttaen ja piirissä tanssien. Nappa oli hetkellisesti koko Ozin kuningas ja huumeparoni, mutta onneksi tätä ei kestänyt montaakaan jaksoa, kunnes hän alkoikin jo vetäytymään hieman taka-alalle. Nappa oli kaikesta huolimatta ylivoimaisesti mielenkiintoisin sarjassa esiintynyt mafiatyyppi ohi kaikkien Pancamojen ja Schibettojen ja vaikka Kenny Wangler on maailman kamalin otus, Kennyn ja Nappan ystävyys oli jotenkin söpöä ja se oli ehdottomasti Wanglerin pojan tähtihetki. Nappan kohtalo on kyllä yksi sarjan karuimmista (täytyy varoa, etten käytä tätä fraasia enää tämän jälkeen), kun kerta Adebisi sohaisi häntä HIV-potilaan veriruiskulla ja näin Nappa-parka sai itselleen tartunnan ja joutui loppuelämäkseen F-osastolle muiden hitaasti menehtyvien vankien seuraksi. Pisteet Nappalle, kun otti moisen uutisen yllättävänkin kevyesti eikä häntä näyttänyt vaivaavan lainkaan se, ettei pääse enää koskaan muiden italialaisten pariin. Oikeastaan Nappan tyyneys oli jo melkoisen epäuskottavaa, mutta kyllä itkevä ja hiuksiaan hillittömästi repivä Nappa olisi vielä enemmän epäuskottavampaa... Jotenkin ironista, kuinka maailman kuuluisimman huumeparonin tappaa lopulta joku Ozin random-homo ja kuolintapakin oli eeppisen gansteriammuskelun sijaan pahainen untuvatyyny. Vaikka Nappa kuuluikin jossain vaiheessa inhokkihahmoihini, niin AIDS-osastolla hän muuttui hulvattomaksi papparaiseksi kaikkine outoine reaktioineen ja kuten Ozissa yleensä, kuolema tuli yllättäen. Eihän Nappaa todellakaan koko loppusarjaa olisi jaksanut katsella, kun kerta hänet oli lukittu tuonne erityisosastolle ja hänen tarinansa oli jo saatu kerrottua, mutta siitä huolimatta hän olisi voinut elää ihan pikkiriikkisen pidempäänkin. Ainakin se paljastuskirja olisi pitänyt saada julkaistuksi. 3/5

11. Andrew Schillinger
Ohhoh sentään. En olisi ikinä uskonut, että Schillingerin poika esiintyisi sarjassa vain vaivaisten kahden jakson verran. Tai oikeastaan kolmen jakson, jos mukaan lasketaan se Legs, jonka viimeisellä sekunnilla Andrew porhalsi kiven sisään. Olin ehkä hieman pettynyt kun Andrew ei kaikista odotuksista huolimatta ollutkaan ihan niin hyvää pataa isä-Vernonin kanssa, vaan he ärrimurrittelivat toisilleen kuin mikäkin vanha aviopari. Heidän välistä draamaa oli toki hienoa seurata ja se heidän välinen tappelunsa Ozin ruokalassa on yksi sarjan hienoimpia ja yllättävimpiä kohtauksia, mutta silti. Jos he kerta eivät olleet missään väleissä keskenään, niin tuollaisia yhteenottoja olisi ollut kiva nähdä enemmänkin kuin vain tuo yksi, vaikka taas toisaalta isän ja pojan välisiä riitoja ja epäonnistuneita isä-poika -suhteita saa nähdä vähän jokaisessa sarjassa. Oli kuitenkin mukavan kolkkoa, että juuri isän kanssa käydyn nujakan jälkeen Andrew heitettiin eristysselliin ja jossa hän hetken kuluttua kuolikin. Olisin kyllä odottanut, että joku kolmikosta Beecher, Keller ja O'Reily olisi omakätisesti laittanut Andrew'n lihoiksi, mutta ehkä tämä tapa oli hieman siistimpää. Andrew'n ja Beecherin kaveeraaminen oli aika pitkälle facepalmaamisen arvoista tavaraa ja välillä ihan jo häiritsi, kun ei tiennyt varmasti, että oliko Beecher nyt ihan tosissaan Andrew'n puolella vai oliko kaikki yhtä suurta esitystä. Andrew oli melkoisen tylsä ja persoonaton hahmo eikä hänellä tuntunut olevan sarjassa sen suurempaa tarkoitusta. Tuollainen hyvin perinteinen huumeisiin koukussa oleva nuorukainen, jollaisia näkee vähän kaikissa sarjoissa. Andrew'n naamakerroin oli jotain aivan järkyttävää ja se on tietysti ihan positiivinen juttu, että häntä ei näy enää ruudussa ja täten voin katsella jaksoja jälleen sohvalta enkä sohvan takaa. Andrew'sta taisi jäädä päällimmäisenä mieleen se hänen ainainen vollotuksensa ja näemmä Iso A on saanut hyvän manttelinperijän Miguel Alvarezista :D. Oli hauskaa huomata myös se, etä Andrew'n näyttelijä Fred Koehler on näytellyt Lostin viimeisellä tuotantokaudella Seamus-nimistä tiedemiestä, joka saapui saarelle Charles Widmoren joukoissa. Seamus oli melkoisen pieni hahmo, mutta jostain syystä muistin hänet heti ja ihan vaan siksi, kun hän sai Lostin kunniakkaimman kuoleman. 2/5

12. Hamid Khan
Olen puhunut tästä aikaisemminkin ja taas se hypähtää esiin: En muista, koska tämä hahmo on tullut mukaan sarjaan. Tavallaan jo ärsyttää tuo Ozin tapa, että he saattavat pitää jotain hahmoa pitkäänkin taustalla ja vasta aikojen päästä paljastaa hänen flashbackinsa ja rikoksensa, josta katsoja tajuaa, että tämä taisikin olla vähän tärkeämpi hahmo. Ja sitten näiden jälkeen alkaa armoton miettiminen, että koska henkilö X on tullut sarjaan ja mitä hän on aikaisempien jaksojen aikana tehnyt. Hamid Khan oli pitkästä aiaka mukavan normaalilta tuntuva vanki ja hänestä huokui sellainen pohjaton charmikkuus ja viisaus, ja hän oli niin paljon tyylikkäämpi johtaja muslimeille kuin Kareem Said. Rakastan totta kai Saidiakin, mutta tämä oli sarjan ensimmäinen selkeä ja mielenkiintoinen vallanvaihdos - kaikki oli rakennettu niin mahtavasti ja Saidin sellinvaihdos Beecherin luokse oli yksi kolmannen kauden parhaimmista yksittäisistä jutuista. Tykkäsin todella paljon myös Khanin ja Adebisin suht lämpimistä väleistä ja sanon ihan näin btw, että Adebisi alkoi oikeastaan Khanin avulla nousta takaisin Emerald Cityn valokeilaan ja siinä sivussa myös meikäläisen suosikkeihin. Khan ja Adebisi ovat tavallaan niin erilaiset hahmot ja olisi ollut vaikeaa kuvitella, että he joskus lyöttäytyisivät yhteen, mutta niin vaan kävi. Tykkään aina kaikissa kirjoissa, sarjakuvissa ja sarjoissa siitä, kun kaksi hyvin päinvastaista hahmoa joutuvat tekemisiinsä keskenään ja Hamid Khanin ja Simon Adebisin jutustelut tuntuivat samanlaiselta herkulta kuin se, jos Aku Ankka ja Mikki Hiiri kohtaisivat jossain sarjiksensa toisensa. Harmi kun Cyrilin piti hakata juuri Khan aivokuolleeksi :(((. Olisi saanut mieluummin leipoa ihan kenen tahansa muun nyrkkeilijän, eikä tällaista oikeasti hienoa hahmoa, jossa oli aivan yhtä paljon potentiaalia kuin Yuri Kosyginissa. Oli se vaan niin karua katseltavaa, kun Ryan kertoi Cyrilille Khanin saaneen Cyrilliäkin pahemman aivovaurion. Tuo viimeinen nyrkkeilymatsi oli muuten aika omituinen, kun aluksi Khan oli selvästi voitolla, mutta sitten Cyril sai nostettua aggressiot pintaan ja Khan jäi vain seisoskelemaan paikoilleen ja suorastaan antoi Cyrilin hakata häntä. Viimeinen lyönti oli se kaikista ihmeellisin, kun Khan ei edes yrittänyt suojata ja Cyril sai vaikka kuinka ja paljon aikaa viimeistellä oikean koukkunsa. Tuskin Khan vielä tuossa vaiheessa oli aivokuollut, kun kerta pysyi pystyssä, joten olisi nyt perkele laittanut hanskan päänsä eteen suojaksi ja lyönyt toisella kädellä Cyrilin kanveesiin. Hyvä antaa ohjeita näin 13 vuoden jälkeen... Tämä on muuten mennyt meikäläiseltä täysin ohi, että Hamid Khanin näyttelijä Ernie Hudson Jr. on Ernie Hudsonin, eli Leo Glynnin, poika. Eipä heitä juurikaan näkynyt samoissa kohtauksissa (ainoa taisi olla siellä Glynnin toimistossa), mutta silti hauska yksityiskohta. Kylläpäs Oz on sisäsiittoinen sarja. Onkohan siellä vielä muitakin sukulaisia? 4/5


Siinä viimeinen postaus Nelosen tahtiin katselluista jaksoista... Ajattelin aloittaa neloskauden katsomisen heti huomenna ja sitten joskus taas lisää.

Nyt on katsottu neljännen kauden kuusi ensimmäistä jaksoa (kyllä, olen nopea) ja parhaimmat kalmot saavat kunnian päästä analysoitavaksi.


13. Guillaume Tarrant
Jabadabaduu. Tarrantin Guillaume oli niin random hahmo, että en oikeastaan tiedä mistä aloittaisin hänen mielipiteilynsä... Ehkä alusta? Joo, kronologia kuulostaa hyvältä. Neljäs tuotantokausi alkoi melkoisella rytinällä, kun Emerald Cityyn puskettiin kerralla kolme uutta vankia (tai siis oikeastaan kaksi uutta vankia ja yksi piilokyttä) ja jok'ikinen heistä tuntui todella mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Ja erityisesti Guillaume Tarrant, kiitos hassun ulkonäön. Tämä random hahmo joutui Emerald Cityyn myös melkoisen randomista syystä, kun meni ja rikkoi jonkun satunnaisen patsaan :DDD. Siis mitä ihmettä? Minulle ei koskaan selvinnyt mikä siinä patsaassa oli oikein vikana ja miksi se piti mennä tuhoamaan ja miksi hankkiutua vankilaan noin typerästä syystä. Vernon Schillingerin päästelemä "saatanan idiootti" -kommentti oli kuin suoraan omasta suustani. Se on selvä, että Guillaume-parka istui tuomiotaan aivan väärässä paikassa ja tavallaan hänen kohtalostaan sai jo hyvät naurut, kun esimerkiksi Suomessa ei todellakaan olisi tullut yhden kivenlohkareen palastelusta kymmentä vuotta vankeutta. Periaatteessa Tarrantia kävi myös sääliksi, mutta samanaikaisesti putoilin lattialle kierimään naurusta, kun häntä härnättiin kaiken aikaa. Tarrantin kyynelehtimiset McManusin luona oli mitä eeppisintä settiä ja siinä samalla salainen aggressioni Mangustia kohtaan nosti päätään, kun hän oli laittanut poloisen taiteilijasielun Amerikan vaarallisimpien konnien joukkoon. Tykkäsin muuten aivan mahdottomasti Tarrantin mokkanahka-intiaani-kengistä ja olisi ollut hauskaa, jos kyseiset tossut olisivat putkahtaneet jostain vielä esiin Kenny Wanglerin kuoleman jälkeen... Tarrantin elämän viimeiset minuutit olivat ehdottomasti koko siihenastisen sarjan parasta antia. Se vaan oli niin kertakaikkisen häkellyttävää katseltavaa, kun Emerald Cityn ns. aulassa olivat likimain kaikki sarjan olennaisimmat hahmot ja kaikki yrittivät paniikissa piiloutua luotien tieltä - Kareem Saidkin hienosti pienen pylvään taakse. Kyseistä kohtausta piti kelailla lukemattomat kerrat edestakaisin, kun halusin rekisteröidä kaikki hahmot ja kaikki pienimmätkin liikahdukset ja voi jösses, oli se vaan upeaa katseltavaa. Näin myöhemmin olen ehdottomasti sitä mieltä, että kun kerran alettiin Emerald Cityn porukkaa lahtaamaan kunnon gangsterityyliin, niin samalla olisi voinut menettää henkensä useampikin kuin vain yksi tärkeä hahmo, yksi semitärkeä hahmo, kaksi nevaria ja itse Guillaume, mutta kävihän se toki näinkin :D. Ja mikä tärkeintä, kyseisen välikohtauksen seurauksena Kenny Wangler kuoli ja siitä lisää ↓ alempana. A Cock and Balls Storyn hyytävää lopetustakaan ei varmaan voi liikaa hehkuttaa... Veret lasiin ja Adebisin ilmeetön tuijotus perään ja näin saatiin varmistettua, että poloisella katsojalla ei pyöri mitään muuta mielessä seuraavaan kolmeen tuntiin. Sanonpahan vielä kerran, että voi perkele, se oli upeaa! Guillaume Tarrant oli hämmästyttävän samanhenkinen tyyppi kuin nyt jo edesmennyt sello-Eugene ja he molemmat erosivat Ozin tavanomaisesta massasta niin ulkonäöllään kuin filosofiallaankin. Heillä oli myös yllättävän samanlaiset kohtalot - suoraan huipulta mukaan sarjaan ja aivan liian nopeasti ruumiiksi. Eugene Dobbins ei kuitenkaan ollut viiden tähden hahmo, mutta Guillaume Tarrant oli. Jepulis, tällä kertaa on ihan pakko antaa hahmolle täydet pisteet, liian vähäisestä ruutuajasta huolimatta. 5/5

14. Kenny Wangler & Junior Pierce
Aplodit Guillaume Tarrantille! Ilman häntä Wangler ja renki-Pierce olisivat varmasti olleet riesanamme luoja ties kuinka monta tuotantokautta lisää. Erityisesti Kenny Wangler on ollut sarjan alusta lähtien ihan jumalattoman ärsyttävä hahmo eikä hänelle ole tapahtunut missään vaiheessa mitään erityisen mielenkiintoista häppeninkiä. Hän... Hän vain on ollut olemassa ja ärsyttänyt sillä katsojat hulluuden partaalle. Toisella tuotantokaudella se lukemaan opetteleminen oli ihan nippa Nappa menettelevä juonikuvio ja sopi hyvin siihen koko kauden käsittäneeseen koululuokkasysteemiin ja pakko sanoa, että ilman Wanglerin lukutaidottomuutta kyseinen vankilaopetus olisi ollut melkoisen turhaa. Jotenkin se lukeminen unohdettiin kuitenkin liian nopeasti eikä siihen palattu enää kertaakaan luokkakokeilun jälkeen, eikä minulla ole mitään muistikuvaa, että oppiko Wangler lopulta lukemaan yhtään sen paremmin. Kuten edellisessä postauksessani kirjoittelin, ainoa vähäänkään kiintoisa kuvio Wanglerin elämässä oli se hänen toveruus Antonio Nappan kanssa ja olihan sitä tietysti ilo katsella, kuinka vanha herra Nappa vei Wangleria ihan 6-0. Wanglerin valehtelut siitä, että Tim McManus olisi mukamas häirinnyt häntä jotenkin seksuaalisesti oli itselleni viimeinen pisara ja viimeistään tässä vaiheessa aloin toivomaan Wanglerille mahdollisimman hidasta ja tuskaisaa multaanastumista. Lisäksi minua ärsytti aivan valtavasti ne Wanglerin kyttäämiset Mangustin toimistoon sekä sen raivostuttavan Bricks-lempinimen pakonomainen käyttäminen. Aluksi jopa luulin, että Kenny ja Bricks ovat kaksi eri hahmoa, jotka kuitenkin näyttävät ulkonäöllisesti hämmästyttävän paljon samoilta 8D. Wanglerista oli tehty tavallinen amerikkalainen hämärille poluille sortunut babyface-teini ja täytyy tietysti myöntää, että hahmo on jossain määrin onnistunut, kun se herättää katsojassa tällaisia tuntemuksia. Mutta silti, silti en näe Kenny Wanglerissa oikeastaan mitään positiivista sanottavaa. Pidin Arnold "Poet" Jacksonia ekoilla tuotantokausilla ihan mielenkiintoisena hahmona, mutta kolmannella kaudella hänen ystävyytensä Wanglerin kanssa alkoi ärsyttää pahemman kerran ja kiitos Kennyn, nyt myös Runoilija on päässyt inhokkilistoilleni. Runoilijan, Piercen ja Wanglerin muodostama kolmen kopla oli facepalmattavuudessaan vertaansa vailla. Pisteet ja kolminkertaiset eläköön-huudot sarjan tekijöille siitä, että Wanglerin rinnalla sarjasta poistui myös tämä älyturha Junior Pierce, jota muuten luulin pitkän aikaa virheellisesti Junior Princeksi. Hänen tekemiään rikoksia ei taidettu koskaan mainita ja muutenkin hän oli niin ö-luokan näyttelijä ja sarjassa niin taustalla, mutta silti tavallaan aivan liian näkyvillä, ettei tilanteeseen ollut muuta ratkaisua kuin hahmon armoton vihaaminen. Piercen elämän ehdoton huippuhetki olikin se, kun Simon Adebisi poltti hänet sillä kuumalla nesteellä ja Pierce oli parhaimmillaan silloin, kun hän makasi sairaalassa kokovartalokääreissä ja oli monen jakson ajan aivan hiljaa ja liikkumatta. Ah, mitä aikoja. Pakko sanoa, että en ymmärrä lainkaan mikä tuollaisenkin hahmon tarkoitus sarjassa oli... Ilmeisesti Emerald Cityssä piti vain olla joku satunnainen jannu, joka on kaulaansa myöten Wanglerin tossun alla ja joka noudattaa orjallisesti herransa käskyjä. Onneksi Pierce sai luodista Wanglerin rinnalla ja koki varmasti omasta mielestään parhaimman mahdollisen kuoleman, eli suuren ja mahtavan isäntänsä rinnalla. Joopa joo. Televisiohistorian surkeimmat hahmot ja tällaisten takia sarjan uusintakatselu pelottaa aivan älyttömästi. 0/5 ja 0/5

15. Shirley Bellinger
Tuuletan heti alkuun, kas näin: *tuuletus* Ja sitten siirretään katse alas ja otetaan apea ilme, kun näin loistava hahmo on nyt kuollut ja kuopattu :(((. Vaikka Shirley olikin alusta asti kuolemaantuomittu, niin silti en jotenkin vaan osannut hahmottaa, että hänen teloituksensa saattaisi jossain vaiheessa tulla eteen. Ei siitä teloituksen ajankohdasta muistaakseni edes puhuttu paljon, ja sitten yhtäkkiä sanottiinkin, että joo, teloitus on huomenna ja nyt on hyvästien aika. Shirley astui mukaan sarjaan melkoisen päräyttävällä tavalla ja tuon erään kakkoskauden jakson jälkeen olinkin lähes yhtä sekaisin kuin Tarrant-jakson jälkeen, että mitä halvattua täällä tapahtuu :D. Harmi, että Shirley ei esitellyt komeaa kroppaansa enää sen ensimmäisen kerran jälkeen ja vartijan kanssa sekstailutkin hoidettiin siveellisesti verhon takana. Mihin se HBO:n maailmankuulu siveettömyys yhtäkkiä kadotettiin? Heh, olihan Shirley toki muutenkin aivan huikea lisä Ozin hahmokavalkadiin ja kieltämättä se oli toisella tuotantokaudella isommankin luokan yllätys, kun Oswaldin vankilan pimeillä käytävillä virui yksinäinen naisvanki ja vielä kuolemaantuomittu sellainen. Shirleyn hahmo ei valitettavasti päässyt ihan heti oikeuksiinsa ja kaikki päräyttävät teot jätettiin kolmannelle ja neljännelle tuotantokaudelle. Silloin kolmoskaudellahan Shirley alkoi saada enemmänkin ruutuaikaa, kun hänen sellinaapurikseen paiskattiin iki-ihana Richie Hanlon, joka myös Oswaldin parhaimpana homona tunnetaan. Pakko myöntää, että minulla ei ole minkäänlaista kuvaa siitä, mitä kaikkea herra Hanlon ehti tehdä sarjassa ennen kuolemanselliin joutumista ja tässä onkin taas yksi syy alkaa katselemaan sarjaa joskus uudelleen. Shirleyn ja Richien kahdenkeskiset jutustelut olivat niin loistokkaita, että jossain vaiheessa etsin ne Youtubesta ja katsoin kaikki yhteen putkeen. Harmi kun Richien piti lopulta lähteä lätkimään ja harmi kuinka sen venäläisen piti mennä hänet vielä listimäänkin... Tykkäsin kuitenkin vielä edellistäkin enemmän tästä myöhemmästä kuolemansellien koplasta, jonka muodostivat Shirley, Nat Ginzburg, Moses Deyell ja Mark Miles ja se on jälleen yksi sarjan elämää suuremmista vääryyksistä, kun tämä poppoo piti erottaa toisistaan niin nopeasti. Ensin Shirley, sitten Nat, ja enää on jäljellä pelkät Moses ja Mark, jotka tuskin hekään enää kovin pitkään jaksavat siellä telmivät. Yyh, toivottavasti kuolemanselleihin tulisi toinenkin neljän hengen juttuporukka eikä kyseisiä sellejä unohdettaisi tylysti. Tuollaiset kohtaukset eivät valitettavasti tule kuitenkaan olemaan enää yhtä hohdokkaita kuin aikaisemmilla kausilla, kiitos jo ajasta ikuisuuteen siirtyneen Shirleyn, jonka ärsyttävän pehmeä ääni ja satumainen sarkasmi loivat yhdessä varsin unohtumattomia kohtauksia. Pakko muuten sanoa jotain pientä Shirleyn yhtäkkisestä raskaudesta, joka oli melkoisen odottamaton käänne ja käsittääkseni lapsen isä jätettiin mysteeriksi. Ainakaan Vernon Schillinger se ei ollut, eikä luultavasti myöskään se Len Lopresti, joten kuka jää jäljelle? Shirleyn raskaus olisi saanut olla hieman isompikin juttu kuin vain parin jakson mittainen, mutta pisteet silti siitä, että tämän myötä kuvernööri Devlin sai tehdä jälleen pienen visiitin vankilaan. Devlinin näkemisestä tulee aina sellaiset fiilikset kuin jouluna konsanaan, sillä niin harvinaista, mutta sitäkin parempaa herkkua se on. Palatakseni kuitenkin aiheeseen, on totuuden nimissä sanottava, että Shirleyn rikos oli yksi kamalimmista ja totta kai teloittaminen oli sarjan luonteen huomioonottaen ainoa vaihtoehto. Ja itse se telottamiskohtaus oli melkoisen upeasti tehty, kaikesta raakuudesta ja ahdistavuudesta huolimatta. Siinä oli oikeasti sitä kuuluisaa lopun tuntua ja oli erikoista nähdä, kuinka paniikissa esimerkiksi pappi-Mukadakin tilanteessa oli. Ainoa amerikkalainen teloitusmenetelmä, joka itselleni oli tuttu ennen Ozia, oli Prison Breakista tuttu sähkötuoli ja nyt onkin suht mielekiintoista nähdä, mitä kaikkea brutaalia HBO on vielä keksinyt Oswaldin kuolemaantuomituille. Mikäli siis uutta viriiliä elämää isketään kuolemanselleihin vielä tämän nykyisen kaksikon hiljennyttyäkin, ja toivon todella, että näin tehdään. 5/5

Hyvä hyvä hyvä minua taas. Katselin Ozin neljännen kauden loppuun melkolailla tasan kuukausi sitten ja kirjoittelin silloin seuraavat hahmoanalyysit. Mutta. Unohdin näemmä postata ne :D. Kannattaa kaivella vähän useammin arkistoja, jos siellä törmää aina näin mukaviin yllätyksiin.


16. Simon Adebisi, vol 2.0
Nyyh, sinne meni meidän Adebisi. Tai meni jo kauan sitten, mutta silti on ihan pakko kirjoitella hänestä vielä toiseenkin otteeseen. Olin tosiaan spoilannut Adebisin kuoleman jo sarjan alkumetreillä, mutta silti se tuli samanlaisena yllätyksenä ja shokkina kuin jos en olisi tiennyt asiasta lainkaan. Adebisin viimeiset hetket Ozissa olivat oikein ikimuistoisia ja kakkos- ja kolmoskaudella olleiden suvantovaiheiden jälkeen Adebisi oli onneksemme kohonnut takaisin vankilan kiistattomaksi pomoksi. En kuitenkaan ymmärtänyt missään vaiheessa Martin Quernsin logiikkaa antaa Adebisille näinkin paljon vapauksia ja sallia hänen järjestellä sellissään ties minkälaisia orgioit... Tietysti sitä saattoi heti arvata, että kun Adebisista tehtiin niin nopeasti Ozin uusi valtias, niin nopeasti hän sieltä myös alaskin syöksyy. Sama juttu kuin silloin toisella tuotantokaudella - huipulta suoraan sarjan ärsyttävimpien hahmojen joukkoon. Kareem Saidin ja Adebisin välinen lopputaistelu oli kuitenkin mitä unohtumattomin elämys ja siinä jos missä oli jännät paikat, kun vankilan suurimmat korstot ottivat yhteen. Vielä kun Schillinger olisi ollut mukana punkkajumpassa, niin ah, ei sitä olisi elämäänsä enää mitään muuta kaivannutkaan. You Bet Your Lifen loppu oli ihan yhtä päräyttävä kuin A Cock and Balls Storyn loppu ja vaikka Saidin tappio näytti väistämättömältä, niin vielä mitä, kaikkien odotusten vastaisesti Adebisille kävikin kylmät. Kuten Dukittelle jo jossain vaiheessa kirjoittelin, Adebisin kuolema tuntui kuin olisi katsellut Harry Potteria ja nähnyt itse H. Potterin kuolevan... Adebisilla oli vaan niin suuri merkitys vankilan dynamiikkaan ja tuntui vaikealta ajatella, että mitenkäs tästä nyt voi jatkaa eteenpäin. En kuitenkaan tykännyt yhtään siitä, että Adebisin ja Saidin tappelua jaksettiin ruotia vielä neljännen kauden loppuun asti, sillä tuo jos mikä tahraa Adebisin jo muutenkin aika epätasaisen muiston. Sama kuin aikoinaan jonkun Jefferson Keanen ja Scott Rossin kanssa, joiden kuolemia jaksettiin spekuloida vaikka kuinka pitkään. Siitä kuitenkin pointsit kotiin, kun nallekarhu-Said muuttui Adebisin poismenon jälkeen ihan toisenlaiseksi hahmoksi ja saa nyt nähdä, mihin suuntaan tämäkin juttu alkaa viidennellä kaudella kehittyä... Ihan kiva juttu kuitenkin, jos Said tosiaan muuttuu nyt tuhmemmaksi ja Adebisi pääsee kummittelemaan vielä kuolemankin jälkeen. Kokonaisuudessaan Adebisi oli harvinaisen omituinen hamo, joka ehti olla niin suosikki kuin inhokkikin, ja pakko nostaa lopullisia pisteitä yhdellä ihan sen kunniaksi, kun Adebisi jaksoi nousta takaisin huipulle ja myös kuolla siellä. Ymmärrän täysin miksi Adebisia hehkutetaan kaikissa "best OZ character" -listauksissa ja -keskusteluissa Ozin parhaaksi hahmoksi ja onhan se puhdas totuus, että ilman Adebisia Oz olisi ollut paljon kesympi ja kiltimpi sarja. Tätä hyytävämpää hahmoa ei tv-historiassa toista ole (jätetään Flukeman tällä kertaa laskuista). 4/5

17. Johnny Basil / Desmond Mobay
Sanottakoon heti aluksi, että en osaa päättää millä nimellä kutsuisin tätä tyyppiä. Olen miettinyt tätä jo ties kuinka ja kauan, mutta ratkaisun sijasta menin ihan solmuun ja päätin sitten kirjoitella kaikkia mahdollisia nimiä sekaisin. No joo, pidin todella paljon neljännen kauden ensimmäisessä jaksossa siitä, että vankilaan iskettiin kerralla kolme mielenkiintoista vankia sen sijaan, että ripoteltaisiin uusia naamoja tylsästi yksitellen. Ja hiemanko tuuletin, kun yhdellä niistä kolmesta uudesta vangista oli entuudestaan tuttu näyttelijä. En kuitenkaan muistanut ihan heti, että missä kummassa olin nähnyt Lance Reddickin aikaisemmin, mutta räjähdin läpi seinien tajuttuani hänen olevan Lostin hyytävä Matthew Abaddon. Mielsin kuitenkin Abaddonin aina sellaiseksi kunnon kaapiksi ja siksi olikin pienoinen kulttuurishokki, kun hän esiintyikin Ozissa tuollaisena pikkuruisena riisitikkuna. Oli hienoa seurattavaa kuinka Emerald Cityn pahamaineisimmat huumekonnat testailivat Mobay-poloa ja kuinka Basil onnistui kuitenkin selvittämään haasteet verrattomat kerta toisensa jälkeen. Siitä huolimatta Mobay tuntui jotenkin kovin vastenmieliseltä ja etäiseltä hahmolta ja esimerkiksi ne kaikki kohtaukset, joissa hän mussuttaa joko Leo Glynnille, poliisiparilleen tai vaimolleen olivat sellaista tuubaa, että eihän siinä voinut tehdä muuta kuin hakata päätä seinään. Se Bruno Goergenin tipauttaminen hissikuiluun meni myös viimeisen päälle överiksi, sillä eihän kukaan täysjärkinen peitepoliisi nyt mitään tuollaista menisi minkäänlaisissa olosuhteissa tekemään... Plus opin inhoamaan tuota pudotuskohtausta koko sydämestäni, kun sitä samaa flashbackia esiteltiin ties kuinka monta kymmentä kertaa vielä jälkeenpäinkin, jokunen kerta vielä käänteisillä väreilläkin ja ties millä. Lisäksi Mobayn pukeutuminen oli sekin jotain hyvin ärsyttävää - se kuinka hän liihotteli menemään takit ja paidannapit auki ja paidat tuolla lailla roikkuen oli ihan kammottavan näköistä. Kiva juttu sinänsä, kun itsekin pukeudun aina tismalleen tuolla tavalla ja nyt kun näin toisen samanmoisen, pää oli heti räjähtämispisteessä :DDD. Ja jos satui käymään niin erikoisesti, että Basililla ei ollut yllään niitä roikkuvia paitoja, niin sitten hän oli kokonaan ilman paitaa. Istuskeli Leo Glynnin toimistossakin ruho paljaana, ilman pienintäkään peittävää esirippua. Siis mitä? Kamalaa. Ja vielä kuollessaankin hänen piti retkotella ilman paitaa. Mobayn kuolema tuli tosiaan aivan valtavana yllätyksenä, sillä luulin, että siitä vankilan J-osastosta tulisi ihan sarjan vakiopaikka (ihan niin kuin eristys- tai kuolemanselleistäkin, joskin jälkimmäinen on nyt jäänyt liian pahasti unohduksiin). Nyt sinne poliisiosastolle jäi vain Alvin Yood, kun ihastuttava Clayton Hugheskin meni kuolemaan, ja tuskinpa tällaisella yhden miehen kokoonpanolla saada enää mitään mielenkiintoista aikaiseksi. Harmi muuten sekin, että Johnny Mobayn peitepoliisihommat paljastettiin niin aikaisessa vaiheessa, sillä olisi ollut ehkä hitusen hauskempaa jos katsojaa olisikin jymytetty ja peitepoliisijuttu olisi paljastettu vaikka joskus pari jaksoa ennen tyypin kuolemaa... Mutta menihän se näinkin. Piilokytän soluttautuminen oli tietenkin varsin loistokas idea ja etenkin, kun en muista laisinkaan ensimmäisen kauden Paul Markstromia - ainoastaan sen, että joku hirtettiin sinne liikuntasaliin, ja jokunen aika sitten selvitin ihan sattumalta kyseisen tyypin olleen juurikin tämä Markstrom. Mutta muuten tyypistä ei ole mitään mielikuvaa ja tämän myötä Desmondin soluttautumiset eivät tuntuneet lainkaan miltään vanhan juonikuvion kopioimiselta tai sellaiselta. Kaikenkaikkiaan ihan mukava tyyppi ja elinkaari Ozissa oli mielenkiintoinen, kun kaikesta yrityksestä huolimatta peitehommat epäonnistuivat ja kiltti kyttä joutuikin itse kiven sisään ja koki lopulta sarjalle ominaisen kohtalon. Silti kaikki pienet ärsyttävyydet (erityisesti yksityiselämän ja vanhojen poliisihommien kuolettava tylsyys ja niiden turha vatvominen) laskevat arvosanan väkisin sinne keskitason tienoille. 3/5

18. Supreme Allah
Yli-Allah oli mitä loistavin lisäys Ozin hahmokavalkadiin ja loistava oli myös hänen kuolemansakin. Siis oikeasti, Ozissa käytetään kyllä kaikki mahdolliset keinot riistää ihmishenki poies :D. En pysty enää koskaan syömään kananmunaa ilman kipeitä muistoja, kun mokomien takia menetettiin tällainen hahmo. Allah oli kertakaikkisen mahtava tyyppi, mutta valitettavasti Allahista jäi silti päällimmäisenä mieleen se, kuinka hän tuntui olevan joka jaksossa joko a) eristyssellissä tai b) sairaalan pedillä. Ihan sama juttu kuin Omar Whitenkin kanssa, jota myös tuntui näkyvän Emerald Cityssä ihan liian harvoin, mutta hänestä lisää sitten toisella kertaa. Supreme Allah oli vankina melkoisen outo lintu jo lempinimeltään ja olihan siinä aina naurussa pitelemistä, kuinka kaikki tuntuivat vihaavan häntä joko enemmän tai vielä enemmän, mutta Allahia ei moinen tuntunut haittaavan ja hän vain jammaili Emerald Cityssä rastat heiluen. Kaiken huippu oli ehdottomasti se, kun kaikki muut Homeboysit alkoivat kuorossa haukkumaan Supremea ketsupiksi, tummaihoiseksi ja kaikenlaisilla muilla loukkaavilla nimityksillä, joita en kuitenkaan tähän uskalla alkaa listaamaan. Ei jessus millaista settiä 8D. Supreme Allahin ja Augustus Hillin väliset kohtaukset olivat nekin parhautta isolla peellä ja erityisesti se suihkutappelu oli jotain niin hienoa, että kelailin sitä edestakaisin monen tunnin ajan. Kieltämättä aika yllättävä juttu, jos ja kun Supreme tosiaan oli syypää siihen Augustuksen halvaantumiseen. En aluksi uskonut tuota lainkaan, mutta pakko kai se on alkaa vähitellen hyväksymään, kun kerta sitä toitotettiin sarjassa jatkuvasti ja suosikkisivustoni Wikipediakin kovasti niin väittää. Ympäri käydään ja yhteen tullaan... Välillä meinaa jo ärsyttää, kun Ozissa kaikki tuntuvat tuntevan ennestään jokaisen uuden vangin, vaikka todennäköisyys tuollaiselle on kuitenkin melkoisen pieni. Supremessa olisi ollut ainesta ihan jo sarjan vakionaamaksi sinne Beecherien ja Schillingerien joukkoon, ja olisi ollut mielenkiintoista nähdä hänet Homeboysien johtajanakin, mutta tavallaan nämä lyhyet (ja sitäkin paremmat) esiintymiset ovat siitä hyviä, kun hahmo ei ehdi näkemään mitään huonoja juonikuvioita ja näin jää ikuisesti positiivisella tavalla mieleen. Eipähän paremmankaan hahmon taso ala tuotantokausien saatossa horjumaan, jos hilluu ruudussa vain vähän aikaa ja poistuu suoraan huipulta. Supreme Allah on jälleen yksi vaikeasti pisteytettävä hahmo, sillä todellisuudessa hänelle kuuluisi sellaiset 4,5 pojoa... Mutta kaikki eivät millään voi olla viiden tähden herroja, joten otan kunniakseni pyöristää puolikkaan pisteen alaspäin. 4/5

19. Clayton Hughes
Ei hyvää päivää mikä hahmo. Tiesin jo heti Hughesin ensimmäisen kohtauksen (totuuden nimissä on myönnettävä, että en muista siitä mitään) aikana, että en tule koskaan pitämään tästä tyypistä ja tyylikkäästi Hughes valui hetki hetkeltä yhä syvemmälle. Ei voi sanoin kuvailla tätä fiiliksen määrää, kun hän on vihdoinkin kuollut ja poissa ja lähtenyt lopullisesti, ja toivottavasti häntä ei mainita sanallakaan enää ikinä. Hughes oli kuin mikäkin Kenny Wangler ja hänessä yhdistyivät kaikki sellaiset piirteet, joita olen aina inhonnut ja joita tulen vastaisuudessakin inhoamaan. Okei, nössö vartija oli ihan messevä juttu kaikkien niiden raakojen vangintappajavartioiden jälkeen ja alkuun oli suhteellisen huvittavaa seurata Hughesin hölmöilyä, sitä eksynyt jänöjussi -katsetta ja sitä, kuinka kaikki vangit kyykyttivät tyyppiä ihan 6-0. Kaikista mustinta paskaa oli kuitenkin se jaksosta toiseen jatkunut kuolleen isän itkeminen ja ainainen Leo Glynnin kanssa hengailu. Onhan se tietenkin kamalaa, jos oma isä on mystisesti puukotettu samaisessa vankilassa sata vuotta sitten ja niin edespäin, mutta silti, sen vatvominen oli raivostuttavinta ikinä. En ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut yhdenkään sarjan hahmon perhesuhteista ja siviilielämästä, vaan tykkäämiseni painottuu ainoastaan vankilan seinien sisäpuolella tapahtuvaan kanssakäymiseen ja juonitteluun. Arvatkaa vaan olinko innoissani, kun jatkuvasti puitiin jonkun uuden rivivartijan elämää ja kyynelehdittiin, kuinka äiti ei pidä vankilaa kunnollisena työpaikkana ja sitten taas syleiltiin Glynnin kanssa ja vannotaan ikuista ystävyyttä puolin ja toisin... Ei jumalauta tämä voi olla totta :O. Clayton Hughesin takia hukattiin vaikka kuinka monta tuntia hyvää ohjelma-aikaa. Kaikki meni entistä oudommaksi Hughesin seotessa totaalisesti ja oli vaan niin käsittämätöntä nähdä hänen ampuvan Devlinia ja haluavan niin kovasti vartijan sijasta vangin rooliin. Siellä J-osastolla tapahtuneet hölmöilyt menivät myös totaalisen yli ja kävi ihan sääliksi Yoodia ja Mobayta, kun he joutuivat kestämään ties kuinka kauan Hughesin trollailua. Se kuinka Glynn suojeli henkeen ja vereen sekopäistä Hughesia oli ihan yhtä typerä juttu kuin ne vanhenemispillerit tai kiinalaisten sijoittaminen Emerald Cityyn, ellei jopa vieläkin typerämpi. Harmi kuinka Hughesin annettiin rellestää niin vapaasti ilman mitään sen erikoisempia sanktioita ja vaikka en Desmond Mobayta sen kummemmin rakastanutkaan, niin olihan hänen tappamisensa ihan käsittämätön ratkaisu henkilöltä, joka on joskus eläessään saanut vanginvartijan tittelin. Ja miksi ihmeessä Hughes ei saanut moisesta tempusta kuolemantuomiota? Hughesin viimeiset hetket eristyssellissä olivat kuitenkin suht huvittavia ja kyllähän siinä pakostikin nousi hymynkare suupieleen, kun sarjan suurin pelle julisti olevansa mikälie Mumba-Mumban presidentti. Tämä mesoaminen kääntyi kuitenkin nopeasti melkoisen myötähäpeän puolelle ja luojan kiitos Hughes ei ennättänyt puukottamaan enää Glynnia, vaan sai itse omasta puukostaan. Ja ihan kuin hahmossa ei olisi ollut jo tarpeeksi kestämistä, niin hänen lopustaan piti tehdä kunnon melodraamaa kuolemalla Glynnin syliin. *raskasta kiroilua ja kansainvälisiä käsimerkkejä* Yhdestä asiasta Hughesia täytyy kuitenkin kiittää, sillä ilman häntä neloskauden ensimmäinen jakso ei olisi ollut niin loistava kuin mitä se nyt oli ja ilman Hughesia Kenny Wangler olisi varmaan edelleen hengissä. Sinänsä kuitenkin idioottimaista mennä antamaan aseensa Simon Adebisin kaltaiselle vangille ja lähteä muina miehinä hampurilaiselle... Clayton Hughes oli tietenkin varsin onnistunut hahmo, kun herätti katsojassa tämän kokoluokan tuntemuksia, mutta en siitä huolimatta voi millään lähteä kehumaan häntä. Hänestä ei jäänyt käteen mitään positiivista, ellei kuolemaa seurannutta helpotusta lasketa, ja ilmeisesti Hughesin perimmäinen tarkoituksensa oli vain pilata hyvä sarja. Hughesin rinnalla Kenny Wanglerkin tuntuu jo kaikkien aikojen parhaimmalta hahmolta ja melkein jo kaduttaa, kun tuli aikaisemmin haukuttua Wangleria vähän turhan kovilla sanoilla. Hughes saa minut näkemään kuitenkin vielä pahemmin punaista ja pahoittelut siitä, että tämä analyysi taisi mennä pelkäksi haukkumiseksi ja typeräksi vuodattamiseksi. Mutta joka sana oli silti täyttä totta. Mieluummin tuhat vuotta turpaan kuin nanosekunti Clayton Hughesia. 0/5

20. Jeremiah Cloutier
Ensimmäinen kristitty, joka ehti olla sarjassa vähän pidempäänkin. Miten se on mennytkin aina niin, että kaikki kristityt vangit tapetaan heti muutaman jakson jälkeen... Itse asiassa kristittyjä ei edes ole ollut mitenkään valtaisan paljon ja Cloutierin ohella toinen, jonka satun näin äkkiseltä muistamaan, on se legendaarinen Sippel. Mutta Cloutier oli vähän pidempään ja hyvä niin, vaikka ei mikään kummoinen hahmo ollutkaan. Suurin osa hänen puheistaan meni ohi korvien, kun en jaksanut keskittyä sitten niin mitenkään uskonnollisiin juttuihin ja viittauksiin ja ne hänen kokoontumistilaisuudetkaan eivät jaksaneet oikein kiinnostaa, kun ne olivat täynnä vaan jotain täysin outoja tyyppejä. Timmy Kirkiä oli kuitenkin mukava nähdä taas pitkästä aikaa ja peukutukset sille, kuinka pahaiselle taustahahmollekin saadaan ihan mielekäs juonikuvio aikaan. Muistin Kirkin hyvin niistä kuolemansellien kuuraamisista ja hieno homma, että häntä ei noin vain unohdettu. Vielä kun Max Sands saataisiin taustahahmosta vähän isompaan rooliin, niin en elämääni enää muuta kaipaisikaan... Mutta takaisin asiaan. Schillingerin semituleminen uskoon oli melkoisen outoa ja mielestäni on ihan hyvä vaan, että Cloutier ei saanut Vernon-setää täysin pauloihinsa ja onneksi pienen juupas-eipäs -leikin jälkeen Vernon saatiin kokonaan pois Cloutierin luota. Tuollainen ei vaan oikein sopinut tuntemalleni Schillingerille, vaikka muuten siitä astetta rauhallisemmasta ja Beecher-myönteisemmästä Schillingerista tykkäsinkin. Oli omituista, mutta samalla oikein hauskaa, kuinka niin moni vanki tuntui vihaavan Cloutieria ja silti hän jaksoi suhtautui kovin tyynesti kaikenlaisiin juttuihin - ei hätkähtänyt edes silloin, kun natsit ja mopopojat ottivat työkseen sulkea hänet piirin sisään ja näyttää ikäviä ilmeitä. Cloutierin muuraaminen seinän sisään oli ylivoimaisesti Ozin jäätävin hetki ja kuten Supreme Allahin kohdalla totesin, niin sarjassa todellakin käytetään kaikki keinot ottaa henki pois. Nyt kävi kuitenkin niin, että satuin taas tätä kirjoitellessani spoilaamaan juttuja ja ilmeisesti Cloutierin seinäpiilo löytyykin sen räjähdyksen seurauksena, mutta hänet muurataan sitten heti uudestaan toiseen seinään. Äh, olisi ollut niin paljon tyylikkäämpää jos tähän hahmoon ei olisi enää koskaan palattu ja hän olisi jäänyt ikuisiksi ajoiksi sinne seinän sisään. Tässä muuraamisessa on kuitenkin aika monta hölmöyttä, sillä varmasti nyt joku olisi ruokalassa ollessaan kuullut Cloutierin mahdolliset huudot ja kolistelemiset. Ja tiilethän nyt saisi helposti pois paikoiltaan, joskin se valtava kaappi siinä edessä olisi saattanut aiheuttaa jotain ongelmanpoikasta... Mutta silti, eihän se kaappi edes peittänyt koko seinää ja tiiliä potkittuaan Cloutier olisi voinut karjahdella apua vieläkin tehokkaammin. Tulos: Mopopojat eivät ajatelleet loppuun asti sulkiessaan Cloutierin seinään. Kylmäveristä ja ozmaisen tyylikästä, mutta silti aika typerää. Ja typerä oli Cloutierkin, kun ei sitten älynnyt huhuilla apuvaa. Tuli muuten täytenä yllärinä, että tämä Luke Perry on vähän kokeneempikin näyttelijä ja kun lueskelin joitain vanhoja Oz-keskusteluja, niin hänen tuloaan sarjaan oikein jo odoteltiin. Koskaan kuullut hänestä ja minusta hänessä ei edes ollut mitään erikoista, paitsi tietysti se, että ulkonäkö muistutti häiritsevän paljon Jeesusta. Hauskaa kuitenkin, kun niin monet Ozin näyttelijät ovat ihan tuntemattomia ja parhaimmillaan Oz saattaa olla ainoa sarja, missä he ovat koskaan esiintyneet, ja sitten välillä sinne eksyy tällaisia suurempiakin nimiä. 2/5

21. Jackson Vahue
Vahue oli silloin ensimmäisellä tuotantokaudella yksi sarjan ärsyttävimmistä hahmoista ja toisen kauden puolivälin paikkeilla meinasin mennä jo pulikoimaan Keskustorin suihkulähteeseen, kun tajusin hänen vihdoinkin poistuneen sarjasta. Vahuen paluu neljännellä kaudella oli kuitenkin ihan positiivinen yllätys, koska vanhojen tuttujen (ja jopa eräänlaisten inhokkien) palaaminen takaisin on lähes poikkeuksetta hyvä juttu ihan missä sarjassa tahansa. Ensimmäisellä kaudella Vahuesta taidettiin ihan tarkoituksella tehdä mahdollisimman epämiellyttävä hyypiö ja Hillin kiusaaminen ja Hillin mielikuvien pirstominen oli tietysti ikävää, kun Hill oli katsojalle kenties se kaikista tutuin hahmo. Törkeää saada Hill vetämään jälleen huumeita ja ignorettaa kaikki se fanitus ja ystävällisyys. Vahuen aggressiot sitä sellopoikaakin kohtaan olivat myös huutavaa vääryyttä ja kyllähän siinä kyynel silmäkulmaan kirposi, kun Vahue pisti hienon sellon päreiksi ilman mitään hyvää syytä. Dobbins oli loistava hahmo eikä hänkään olisi ansainnut saada Vahuelta tuollaista kohtelua :<. Pieni arvostus Vahueta kohtaan palasi kuitenkin heti, kun hän lähti kiikuttamaan Dobbinsia kesken mellakan turvaan. Ilmeisesti heidät molemmat vietiin kuitenkin ladon taakse piestäväksi ja tiedä sitten pääsikö Dobbins todellisuudessa mihinkään hoidontapaiseen vai kuoliko hän jonnekin eristysselin patjalle. Nyyh, on se niin väärin. Neljännellä kaudella Vahue oli kuitenkin jo paljon siedettävämpi tyyppi, kun ei ollut enää joka välissä nuuskimassa huumeita eikä halunnut ehdoin tahdoin kiusata viattomia ihmisiä. Ylimielinen oli toki edelleen, mutta kukaan ei voi olla täydellinen. Ne McMangustin keksimät koripallottelut olivat parin heikkotasoisemman jakson todelliset kohokohdat ja voi jessus miten repesin, kun Busmalis pakotettiin Vahuen pariksi. Ihan legendaarista settiä ja hyvät naurut kirposi niistä parista Agamemnonin tekemästä koristakin - kas kun ei ollut vielä pelin voittokorit, heh. Vahuen ja Busmaliksen näkeminen yhdessä syleilemässä oli jotain niin outoa, että eipä ihan heti tule mieleen toista tuollaista parivaljakkoa, joka tuntuisi yhtä absurdilta yhdistelmältä kuin Vahue x Busmalis. Ja juuri siksi he olivatkin ihan loistava pari. Selvisipä muuten tätä kirjoitellessa taas yksi mehevä paljastus näyttelijästä, mitä en tiennyt aikaisemmin... Eli Rick Fox on oikeastikin koripalloilija, joskin nyt jo uransa lopettanut :O. Ihmettelinkin jossain välissä kuinka Vahue pompotteli palloa ja heitellä koreja niin hyvin, vaikka ihmeen hyvin sarjan muutkin hahmot niitä koreja joskus heittelevät. Onkohan siellä kulissien takana ollut joku puolen tunnin koripallokurssi kaikille näyttelijöille? No mutta joo, sellainen oli Vahue. 3/5


Tämän hetken suosikkihahmot on vielä ihan pakko listata. Ylläri ylläri, tilanne on muuttunut totaalisesti sitten edelliskerran ja itsekin hämmästyin kuinka paljon uusia nimiä on ilmestynyt.

6. Kuka on lempihahmosi?
1. Omar White
2. Agamemnon Busmalis ↔
3. Max Sands
4. Kareem Said
5. Vernon Schillinger ↓
6. Tobias Beecher ↓
7. Supreme Allah
8. Sean Murphy
9. Augustus Hill ↓
10. Tim McManus ↓

Nyt kun Zervy on vihdoin ja viimein ajan tasalla niin saan spämmättyä tänne kasan giffejä, joita olen halunnut levitellä tänne jo siitä asti kun koko klubin loin.

Pidemmittä esittelyitä olkaattes hyvet; LAST DUET.
Kyseinen kipale noiden herrojen esittämänä on muuten Last.fm:n mukaan kolmanneksi kuunnelluin kappaleeni, pfft.







Säästän teidät muilta ko. jakson hulvattoman hauskoilta giffeiltä.
Kiitos ja näkemiin.

^ Sanotaan vielä tässäkin, että on tuo vaan foorumin upein viesti. Älä koskaan vaihda settiäsi :D.


22. Omar White
Kuten aikaisemminkin sanoin, Omar lusi alkutaipaleensa aikana ihan liian usein niin eristysselleissä kuin sairaalan hikisillä vuoteillakin ja sellainen tuntui tietysti todella ikävältä, koska huomasin välittömästi Omarin astellessa mukaan sarjaan, että tässä tyypissä on ainesta kunnon suosikikseni. Omar on varmasti yksi sarjan ärsyttävimmistä ja vihatuimmista hahmoista enkä itse asiassa ole lukenut hänestä minkäänlaisia positiivisia kommentteja yhdeltäkään foorumilta... Ja sellainen on kamalaa vääryyttä. Vaikka Omar onkin luonteeltaan melkoisen äkkipikainen ja väkivaltaisiin tekoihin sortuva, hänen tähdittämiensä kohtausten aikana suu nousee väkisinkin suureen virneeseen ja melkein aina hänen vilahtaessaan edes jossain taustalla saa revetä ääneen jollekin pienelle jutulla tai pelkälle ilmeelle tai eleelle. Kenties kaikista hauskin kohtaus, missä Omar oli mukana, oli se hänen jutustelunsa Kareem Saidin kanssa siellä heidän valtavassa kimppasellissään samalla kun hän petaili omaa sänkyään... Repesin niin totaalisesti hänen ilmeilleen ja eleilleen, kun hän tunnusteli Saidista lähtevää jotain mitälie voimakenttää ja pyöri paikallaan :DDD. Ne kaikki Omarin nappisilmä-napituksetkin Mangustin suuntaan olivat mitä loistokkainta viihdettä ja Omar ansaitsisi ehdottomasti jonkun HBO:n kaikkien aikojen kultaisimman puudelikatseen tittelin. Myös ne Mangustin ja miksei välillä toki muidenkin kanssavankien rageamiset Omarin jatkuvasta puhumisesta ja Omarin piittaamattomuus pitää turpansa ummessa edes hetken verran olivat ihan kuningaskohtauksia. Miten kukaan voi rakastaa omaa ääntänsä noin paljon? Jeesus miten rasittava hahmo ainaisella kohkaamisella ja elämöinnillä, mutta nautiskelen aina sellaisista sopivan ärsyttävistä hahmoista, sillä meikäläisen on niin helppo samaistua heikäläisten juttuihin ja Omar-karkki olikin aina monien jaksojen todellinen kohokohta. Jumalauta miten sekosin siinä vaiheessa kun tajusin, että nyt Mangusti laittaa Omarin niille uusille laulutunneille. Seuraavaksi aloin jo kuitenkin pelkäämään Suzanne Fitzgeraldin puolesta, sillä vaikka en millään muotoa pitänytkään kyseisestä naikkosesta ja O'Reilyjen äitikuvio oli niin uskomattoman tylsää seurattavaa, niin silti hänen ja Omarin kohtauksia katsellessa oli aina pieni pelko selkäpiissä, että kohta Omar varmaan suuttuu ja repii naiselta tämän sisäelimet pianon koskettimille ja ruokasali täyttyy näin painautuneiden koskettimien epätahdikkaasta saundista. Pelästyinkin suunniltani, kun Omar sitten jossain vaiheessa räjähti sille Suzannelle ja kuinka kesti pienen ikuisuuden, ennen kuin se rampa vartija nilkutti paikalle. Jostain syystä oletin, että Omarin laulannat jätetään tylysti tähän yhteen kohtaukseen eikä asiaan palattaisi enää koskaan uudelleen, mtuta vielä mitä, Omarin harjoittelusta tulikin viidennen kauden paras juttu Last Duetin ja Max Sandsin suuremman roolin ohella. En muista, että olisin nauranut sarjan aikana millekään muille kohtauksille niin paljon kuin näille hoilotuksille ja muiden vankien kyrpiintyneet katseet olivat vielä kirsikkana kakun päällä. Sitä Omarin lauluesitystä Variety-jaksossa odottelin kuin kuuta nousevaa ja se oli juuri niin mahtava kuin osasin etukäteen aavistaakin. Arvostukseni Omaria kohtaan nousi kolmanteen potenssiin myös siitä, kun hän ei loppujen lopuksi vetänytkään nenäänsä sitä valkoista pulveria ja sai ajettua Poetin tarjoiluineen hämmentyneeseen tilaan. Harmillista muuten, kun hän ei jutellut mitään Busmaliksen kanssa siellä esiintymislavan verhon takana, sillä sarjan kahden parhaimman hahmon (no jes, menin sitten lipsauttamaan tämän) kohtaaminen olisi ollut niin mahtavaa, että mitkään koulussa oppimani adjektiivit eivät riittäisi kuvailemaan sitä tilanteen luomaa tunnetilaa tarpeeksi hyvin. Se oli niin lähellä, Busmalis taisi jopa vilkaista Omaria, mutta Omar tyytyi vain ignorettamaan koko myyräparan. Omarin kuolema oli taasen sieltä tyhmimmästä päästä, sillä se jos mikä olisi ollut oikeutettua, että hän olisi selvinnyt hengissä sarjan loppuun asti. Kirottu olkoon lemuava Idzik, kun ehti viemään viimeisen tuotantokauden aikana kaksi suosikkihahmoani hautaan >:(. Toisaalta se, että Omar olisi tappanut itse Idzikin, olisi ollut vähän liian ennalta-arvattavaa ja sellainen olisi tuonut Omar-paralle liikaa uusia vaikeuksia ja liikaa eristysselliä, joten laitankin Omarin kuoleman täysin Mangustin syyksi, kun jätti niin tylysti kuuntelematta ja uskomatta afroamerikkalaisen murheita. Olisin niin halunnut nähdä Omarin kävelevän lopussa bussiin ja istahtavan etupenkille, mutta kun ei niin ei. Sänkyyn kuoleminen ei vain sopinut sarjan parhaimmalle hahmolle, ei sitten niin mitenkään. Rauha hänen muistolleen, sillä ilman Omar Whiten mukanaoloa Oz olisi ollut paljon huonompi sarja. 5/5

23. Agamemnon Busmalis
Minun on pitänyt jutella Agamemnonista vähän joka kerta postaillessani tähän topiciin, mutta en ole koskaan osannut aloittaa hänestä mitään... Sarja on kuitenkin katsottu loppuun asti ja olisi aivan liian julmaa unohtaa Busmalis kokonaan, joten pakko hoitaa tämä nyt alta pois. Harmittaa valtavasti, kun ymmärsin Busmaliksen mahtavuuden vasta niin myöhään, siis vasta joskus kolmoskauden aikana ja hänen ensimmäiset tekemisensä sarjassa ovat jääneet pahemman kerran hämärän peittoon. Busmalis oli kuitenkin ensiesiintymisestään asti sen tuntuinen kaveri, että hänen ei missään nimessä kuuluisi olla vankilassa tai saati sitten Amerikan vaarallisimpien vankien erikoisyksikössä, kun oli niin naamaltaan kuin olemukseltaankin sellaisen epävankimaisen näköinen. Tämän takia menin tykästymäänkin häneen, koska lapsenmielisiä hylkiövanhuksia ei ole vankilasarjoissa ikinä liikaa ja Busmalis oli niin reppana, että väkisinkin sympatiat olivat hänen puolellaan. Vaikka hän ehtikin kaivaa kaksi pakotunnelia ja hitusen verran vielä kolmattakin, niin itsestäni tuollainen ei tuntunut lainkaan huolestuttavalta tms. ja ihan hyvin Busmalis olisi voitu jättää sinne vapaalle jalalle pois vankilasta. Tosin, siinä tapauksessa häntä ei olisi näkynyt enää sarjassa ja se olisi ollut valtaisa sääli, köh köh. Pakotunnelien kaivamiset olivat jänniä hetkiä ja siitä tuli niin vanhat kunnon Pako-fiilikset (eli ne fiilikset, kun sarja oli tasoltaan vielä jossain määrin katsottava) plus siinä sai oikeasti hohotella, että kuinka helposti se pakotunnelin tekeminen ja lopulta koko pakeneminen tapahtuikaan. Ihan siinä olisi ollut jo Michael Scofieldkin ihmeissään, kun ylisuuren tatuointisuunnitelman sijaan joku saattoi rapsuttaa pakotunnelin suoraan vankilan lattiasta läpi jonkun pikkuisen piikin avulla. Ensimmäisen pakoyrityksen epäonnistuminen oli aika odotettavissa, mutta toisen tunnelin kaivaminen ja lopulta paon onnistuminen onnistui loksauttamaan leuat tehokkaasti lattiaan. Sitä ei kuitenkaan saata pieni ihminen ymmärtää, että miksi kummassa Busmalis meni ottamaan jonkun niinkin turhan tyypin kuin Miguel Alvarezin mukaansa pakokaveriksi. Eiväthän he tunteneet toisiaan juuri ollenkaan, herran jestas sentään. Ensimmäinen pakoyritys oli niin paljon hohdokkaampi, kun lipettiin piti lähteä niin Busmaliksen kuin Rebadowinkin, mutta sekin hunajainen hetki piti mennä pilaamaan kahden natsin toimesta. Kolmas kaivuukerta tuntuikin jo vähän vanhan toistolta, mutta onneksi siitäkin seurasi tukku hupaisia hetkiä, kuten Busmaliksen joutuminen eristykseen. Ehdottomasti yksi suurimmista wtf-hetkistä sarjan aikana. Vähän tylsää kuinka Busmaliksesta innostuttiin aina välillä leipomaan totaalinen pelle, joka vedettiin liian usein mukaan sellaisiin kohtauksiin, joissa tuollainen vanha ja lihava mies näyttäisi huvittavalta. Esimerkiksi se koripallo oli loistava esimerkki tästä, mutta myönnetään, että olihan se silti aikas huikeaa nähdä Busmalis koriskentällä tekemässä parit korit ja syleilemässä kuuluisan NBA-tähden kanssa. Viimeisen kauden Macbeth-harjoitukset olivat myös suht hupaisia, mutta olisin ihan aikuisten oikeasti ja lasten leikisti halunnut nähdä Busmaliskelta vähän suurempaa roolia, tai siis vähän pidempää harjoitusmateriaalia. Alkoi jo suututtaa, kuinka Busmalis ei ehtinyt sanomaan muuta kuin pari repliikkiä ennen kuin summeri soi ja harjoitukset jälleen päättyivät. Tylysti Agamemnon heivattiin sitten vielä lopullisesta esityksestä pois, vaikka olihan se vähintään yhtä hohdokasta nähdä Busmalis jälleen eristyssellissä ja varsinkin siihen johtaneet tapahtumat. Jeesus miten repesin, kun Busmalis kävi sen random-lautakunnan jäsenten kimppuun ja antoi sille jollekin miehelle kivan pikku litsarin poskelle :DDD. Näiden ohella oli myös pari sellaista Busmalikseen kohdistunutta läppää, joista en tykännyt, ja siitä esimerkkinä se, kuinka typerä Runoilija ja vieläkin typerämpi Chico Guerra menivät vetämään Busmaliksen mukaan Augustus Hillin kuoleman setvimiseen ja kuinka he pakottivat myyräparan valehtelemaan sellaisista asioista, joista hän ei varmaan ymmärtänyt tuon taiavallista. Joopa joo... En voi millään enää pitkittää tätä, joten parempi siirtyä suosista siihen kaikista järkyttävimpään vaiheeseen, eli kun Busmalis meni ihastumaan siihen helvetin Normaan. Anteeksi nyt vain, mutta mitä perkelettä tämä oikeasti oli? Mielestäni se olisi riittänyt jo vallan mainiosti, että Busmalis olisi ihastellut joka kerta Miss Sallyn pomppivia maitorauhasia, kuiskannut "This is the best Ms. Sally ever" ja lähettänyt parit kivat kirjeet, mutta ei. Nyt HBO:n piti mennä kuitenkin astetta likaisemmaksi, kun tuollainen vanha ukko laitettiin rakastumaan ainakin 50 vuotta nuorempaan tyttöseen ja siinä vaiheess, kun alettiin puhua isyyshaaveista, oli oksennukseni täyttää koko olohuoneen. Se vielä oli ihan söpöä, että Busmaliksen karattua Oswaldista hän kipitti suorinta tietä sinne Ms. Sallyn kotitalolle ja meni jäämään siellä vielä kiinni, mutta rakastuminen siihen Normaan ja Norman rakastuminen siihen Busmalikseen ampui huolella yli ymmärryksen. Täytynee tästä kaikesta ajatella varmaan niin, että ilman Normaa Busmalis ei olisi päässyt tekemään sarjan viimeisessä jaksossa oikealla kädellään sitä erästä varsin hulvatonta liikettä ja näin Oz olisi ollut yhtä ikimuistoista kohtausta köyhempi. Tuo kyseinen tapahtuma veti melkein vertoja jo sille sairaalan käytävällä tehdylle tanssahtelulle, mutta ei sentään ihan. Olin spoilannut Busmaliksen kohtalon Wikipediasta jo aikapäiviä sitten, kuten odottaa saattoi, eikä tämän myötä tarvinnut siis jäskättää, että selviääkö myyrä hengissä sarjan loppuun asti. Hyvä että selvisi, vaikka joissain kohdissa tuntuikin, että nyt saattaisi olla hyvä tilaisuus pistää Busmalis lopullisesti kylmäksi + muutenkin Busmalis oli niin hajuton ja väritön vanki, että häneltä olisi voitu ihan vain piruilumielessä lyödä pää irti. Norma-kuvio on ainoa tahra muuten niin täydellisessä Agamemnonissa ja vaikka se olikin lopussa aika iso osa Busmaliksen vankilaelämää, niin ei auta. Ei ole sydäntä rankaista Busmalista yhden hairahduksen takia, joten pakko se on sitten julistaa Busmalis sarjan toiseksi parhaaksi hahmoksi. 5/5

24. Max Sands
Mietin pitkään postaanko Max Sandsista foorumin Naamakarvat-topiciin, mutta menkööt nyt tällä kertaa tässä. Sandshan ei ole pohjimmiltaan mitään muuta kuin pelkkä taustalla hilluva vanki eikä hän ole tehnyt vankilassaoloaikanaan mitään katsojaa kiinnostavaa, mutta silti rakastan tätä hahmoa yli kaiken. Sands oli ehtinyt käppäillä taustalla luoja ties vaikka kuinka ja kauan, mutta ensimmäisen kerran tajusin noteerata hänen olemassaolonsa vasta silloin, kun hän naureskeli vierailuhuoneessa Busmaliksen tekemälle kosinnalle. Silloin menin pelästymään suunniltani sitä lähikuvaa Sandsin naamasta, missä ei näkynyt kirkkaiden silmien lisäksi oikeastaan mitään muuta kuin loputon pehko mustaa karvaa, ja siitä hetkestä lähtien olen rakastanut Sandsia aina vain enemmän ja enemmän. Sarjan katselu on ollut siitäkin niin viihdyttävää, kun on saanut jatkuvasti bongailla Sandsin käppäilyä taustalla ja mukavaa, kun herra pääsi viimeisellä kaudella pari kertaa niihin Augustuksen välipuhumisiin heittelemään rahaa ja juomaan kaljaa suoraan pullosta. Jossain vaiheessa neloskautta aloin sitten miettimään, että mahtaako Sands puhua ikinä mitään, sillä se jos mikä olisi yksi eeppisimmistä hetkistä ikinä missään. Dukitte oli informoinut meikäläiselle aikaisemmin, että Sands kyllä puhuu, mutta siitä huolimatta tuntui, että sitä ei tapahdu ikinä ja tuo pahuksen mörkö pitää ihan ilkeyttään suunsa kiinni hamaan loppuun asti. Elämäni muuttui kuitenkin totaalisesti 13. kesäkuuta siinä puolenpäivän aikoihin, jolloin katselin vitoskauden jaksoa Dream a Little Dream of Me. Näin jossain vaiheessa Timmy Kirkkin kävelevän pitkin keittiötä ja tunnelma latistui välittömästi, sillä inhoan Kirkiä ihan yhtä paljon kuin Kenny Wangleria ja Clayton Hughesiakin. Kirk kuitenkin pysäytti ohimennen Sandsin ja kysyi häneltä jotain Jeremiah Cloutieriin liittyvää. Sands nosti aurinkolasinsa otsalle, avasi suunsa ja sieltä tuli ihan oikea ihmisen ääni :O. Räjähdin läpi seinien, huusin keuhkoni mäsäksi, paloin tuhannen auringon voimalla ja tunsin salaman ravistelevan kroppaani. Olin odottanut Sandsin ääntä vaikka kuinka ja kauan ja vihdoinkin, kaiken tämän odotuksen ja tuskailun jälkeen se tapahtui... Lähes yhtä huikeat fiilikset irtosi Varietyn aikana, kun Max innostui tarinoimaan Emerald Cityssa useammankin repliikin verran sen Adam Guenzelin kanssa - harmi kun Beecher ei huutanut Sandsille mitään ilkeää, vaikka he olivatkin ihan millin päässä toisistaan ja katselivat toinen toistaan. Valitettavasti Sands ei puhunut sitten enää tämän enempää, mutta olihan nämä kaksi kohtausta parempi kuin ei mitään. Silloin kun Sands käveli ulos Leo Glynnin huoneesta, hän olisi toki voinut heittää Timmy Kirkille jonkun nokkelan sutkauksen, mutta ehkä pirullinen hymy toimi tuossa kohtaa tehokkaammin. Kuudennella kaudella sain myös yhdet todella hyvät naurut, kun Max näytettiin kirjastossa niin uppoutuneena johonkin kirjaan. Toivoin niin, että Rebadow olisi mennyt juttelemaan Sandsin kanssa hänen kirjamieltymyksistään ja he olisivat yhdessä siteeraaneet vähän Kafkaa ja Hemingwayta ja Rebadowin olisi tutkiskellut Sandsin pulisonkeja ja niin edelleen... Sandsin pulisongit eivät loppua kohden mentäessä olleet kuitenkaan aivan yhtä komeat kuin mitä siellä kolmannen ja neljännen kauden paikkeilla ja tykkäsinkin enemmän siitä alkuperäisestä Max Sandsista, jonka naamataululle ei löydy eläinkunnasta mitään toisen veroista. Olen yrittänyt kesäkuun puolivälistä asti keksiä jotain osuvaa vertausta sille, että mikä olisi yhtä karvainen kuin Sandsin naama, mutta en ole vieläkään keksinyt toimivaa esimerkkiä. Toki tämä uudempikin astetta karvattomampi tyyli on varsin cool, kun pään tatuoinnit näkyvät hyvin ja ne poskien pulisonginhahtuvat ovat niin ällöttävät, että ne ovat jo tavallaan todella komeat. Ihan loppuviimeksi näyttelijä sitten veti päänsä ihan kokonaan karvattomaksi ja se olikin jo hitusen shokeeraavampaa katseltavaa... Kiinnostaisi vaan tietää, että oliko ne muhkeat naamakarvat todellakin näyttelijän omat, vai onko pientä ja viatonta katsojaa menty huijaamaan joillakin tekoviiksillä. Toki osa oli varmasti omaa, mutta voiko kellään edes Amerikassa olla omasta takaa tuollaista karvapehkoa? Joopa joo. Harmillisesti Sands oli kuitenkin sarjan tekijöille niin pieni ja merkityksetön hahmo, että hänen tekemäänsä rikosta ei koskaan älytty näyttää eikä Augustus juontanut häntä millään tavalla vankilaan sisään, mutta elättelin ihan sarjan viimeiseen jaksoon asti toiveita kyseisestä pätkästä. Nimittäin, näytettiinhän esimerkiksi flashback Chucky Pancamon kelmeilyistä vasta viidennellä kaudella. Siinä vaiheessa tuli harvinaisen tyhmä olo kun en ollut aikaisemmin miettinyt, että mistä se Pancamo onkaan tuomittu ja menin vielä ihmettelemään kyseisen flashbackin alkaessa, että onpas tuolla miehellä paljon samaa näköä Pancamon kanssa :DDD. Tämän jälkeen jäi mietityttämään, että keiden muiden pitkäaikaisten hahmojen tekosia ei ole vielä paljastettu katsojalle, kun näitä tällaisia tuttujen ja merkittävien hahmojen takaumia tuntuu tulevan aina silloin tällöin aika pahastikin jälkijunassa, ja Max Sands tuli heti ensimmäisenä mieleen. Eipä sitä rikospätkää kuitenkaan ikinä näytetty... Jotain hän puhui yhdessä kohtauksesta raiskauksesta, mutta sekin oli jotenkin niin ympäripyöreästi sanottu ja lauserakenne oli niin omituinen, että en tosiaan tiedä mitä siitäkin pitäisi ajatella. Saan siis jäädä yhä edelleen elättelemään toiveita siitä, että Max Sands olisi todellisuudessa Lähi-idässä kasvatettu öljysheikki, joka on vanhoilla päivillään muuttanut Yhdysvaltoihin ja missä hänet on sitten myöhemmin tuomittu rubiinien salakuljettamisesta. Oikea herrasmieskonna siis, ja samalla sarjan parhaimpia hahmoja Omarin ja Agamemnonin ohella. 5/5

25. Timmy Kirk
Hyi kamala, ei enää ikinä Timmy Kirkiä tähän osoitteeseen. *puistatus* 0/5

26. Claire Howell
Pakko vielä tästäkin tyttösestä kirjoitella, kun kerta Dukitte niin kauniisti viime syksynä pyysi :D. Clairen tullessa sarjaan olin vähän hämilläni, että mitäs erikoista tuossakin nyt pitäisi olla, että hänhän on vain Mangustin perään niin kuin kaikkien kuuluukin. On ihan jo vakio homma, että kaikki naispuoliset henkilöt rakastavat Mangustia ja se vasta kummalliseksi menisi, jos Mangustin charmi ei syystä tai toisesta purisikaan vastakkaiseen sukupuoleen. Nopeasti kuitenkin Howellin mahtavuus paljastui ja ensimmäisen kerran sitä legendaarista settiä saatiinkin siellä Mangustin toimistossa, missä pyöräytettiin käyntiin oikein kunnon turpakäräjät. Clairen syytökset hyväksikäyttämisestä ja häirinnästä olivat myös oikein nerokasta settiä ja kiva juttu, että sarja sai Karl Metzgerin jälkeenkin nautiskella ainakin yhdestä häiriintyneestä vartijasta. Tai no periaatteessa kahdesta, mutta en haluaisi laskea Clayton Hughesia vartijaksi enkä ihmiseksi... Ja Dave Brass oli myös aikamoinen julmuri, mutta en pitänyt hänen mesoan-tässä-nyt-pari-kautta-samoilla-repliikeillä-koska-jäykät-nilkat ihan niin raakana toimintana kuin näiden muiden vartijoiden. Itse asiassa olen pitänyt Howellia yhtenä sarjan pelottavimmista hahmoista ja aina kun hänen kasvonsa pelmahtivat ruutuun sitä tiesi, että nyt jotain viatonta vankiparkaa sattuu ja pahasti. Se, kuinka hän meni esimerkiksi jonkun vangin sellin sisäpuolelle vain hakatakseen tyyppiä oli ihan järkyttävää katseltavaa ja ihmettelenkin, että miten Howell ei jäänyt koskaan kiinni kolttosistaan. Sitäkin sai ihmetellä myös ihan yhtä paljon, että kuinka hän ei jäänyt kiinni myöskään niistä vankien kanssa panemisista, vaikka kävikin melkein Oswaldin jokaisen miehen läpi. Se tosin jäi vähän hämärän peittoon, että pääsikö Howell kertaakaan seilaamaan Omar Whiten laivalla... Sen muistan selkeästi, kuinka Omar muuttui ehdottelujen jälkeen vaivaantuneeksi ja sai vain vaivoin usutettua Howellin pois kimpustaan, mutta silti se Omarin "ei kai nyt enää" -ilme kieli myös sellaisesta, että ihan kuin hän ja Howell olisivat ehtineet joskus aikaisemmin ruudun ulkopuolella. Sellainenkin muistikuva on, että Howell olisi yrittänyt kellistää jopa itse Cyril O'Reilyn. Kolmas ihmettelynaihe on sitten se, kuinka Howell ei jäänyt kiinni kertaakaan vankien tappamisista. Erityisesti tuo Nikolai Stanislofskyn tapaus tuntui sellaiselta, että Howellin syyllisyys nyt paistoi kilometrien päähän aina Leo Glynnin nahkatuolille asti, mutta kaippa vartijatoverit ovat niin lojaaleja toisilleen, että yksi tappo sinne tai tänne. Howell oli sopivan hyytävä ilmestys juurikin eristyssellien vartijaksi, mutta silti olisin niin halunnut nähdä häntä enemmän siellä Emerald Cityn puolella. Hänhän taisi olla siellä suurimman osan neljännestä kaudesta, mutta silti, Emerald Cityssa vartijoilla on enempi näkyvyyttä ja sellaista hohdokkuutta. Tässä välissä mainittakoon muuten se, että Alvin Yoodin tekemä kampitus oli tyylikkäintä pitkiin aikoihin ja siinä pahisvartija sai ansionsa mukaan, kun toinen pahisvartija oli aikoinaan tiputtanut puolestaan Busmaliksen portaista. Jostain syystä Howell unohdettiin aika täydellisesti viidennen kauden ajaksi ja suurimman osan kuudennestakin kaudesta hän oli teillä tietämättömillä. Onneksi Howellille ei kuitenkaan tehty mitään tylsää Giles-loppua, että jätetään vain joku totaalisen random kohta hahmon kaikkien aikojen viimeiseksi kohtaukseksi ja unohdetaan hänet sen sileän tien. Se viimeisessä jaksossa tapahtunut avautuminen Mukadalle oli huikeaa ja nautin niin niistä pappismiehemme ilmeistä, kun Howell paljasti hänelle kaikki synkimmät salaisuutensa. Niin absurdia kuvitella, että Howellin kaltainen ihminen saisi lapsen... Melkein yhtä ällöttävä ajatus kuin ne Busmaliksen isyyskuviot, hah. Hienosti kuitenkin saatiin Busmaliksen ja Howellin kuviot sarjan lopussa yhdistymään, kun Busmalis harmitteli lapsesta, jota ei tulisi saamaan ja oven takana Howell taisi puolestaan harmitella lapsesta, jota ei tulisi haluamaan. Miksi Ozissa ei ole koskaan onnellisia ja aurinkoisia ja kivoja loppuja? 4/5

27. Kareem Saïd
Tämä on taas niitä hahmoja, joista on ihan hullua edes yrittää kirjoittaa mitään järkevää, kun on ollut alusta asti mukana eikä millään ole rahkeita kaiken sanottavan kirjoittamiseen, mutta kokeillaan nyt jotain kuitenkin. Saidin tullessa Oziin luulin hänen olevan joku vankilan väkivaltaisin asukas, jolle Adebisikin olisi vain ilmaa, mutta jouduin siinä suhteessa pettymään. Mieleeni on myös ikuisesti piirtyneet Saidin sanat Mangustille, että hän tulee riistämään koko vankilan haltuunsa ja odotin sellaista koko vankilaa vavisuttavaa tapahtumaa parin kauden ajan, mutta ei sellaista sitten ikinä tullutkaan. Olihan Said omalla tavallaan väkivaltainen ja pelottava, mutta silti yksi niistä harvoista, jonka sellitoveriksi ja saunakaveriksi uskaltaisi lähteä vaikka tältä istumalta. Uskollisempaa suojelijaa on vaikea kuvitellakaan. Ja niin muuten, oli aina ihan hirveän hauskaa katsella, kun Said alkoi syystä tai toisesta kiroilemaan tai käyttäytymään jollain muulla tavalla epäpastorimaisesti, vaikka viidennellä kaudella tällainen alkoikin olla jo aika arkipäivää. Sitä ehti melkein jo tottua ilkeilevään Saidiin seison-tässä-nyt-hiljaista-raivoa-täynnä -ilmeineen, vaikka sitä aikaisempaa nallekarhu-Saidia olikin ollut monta kertaa miellyttävämpi katsella. Saidin kaikista ikimuistoisin hetki taisi muuten olla se, kun hän oli jenginsä kanssa jumppasalilla ja suutuspäissään riuhtaisi hitusen liian voimakkaasti kaulaketjuaan ja voi luoja niitä ilmeitä, kun helmet ropisivat pitkin lattiaa. Muistan ikuisesti kuinka jakso piti laittaa tämän jälkeen pauselle ja vatkasin tuota kohtausta ties kuinka monta kertaa uudestaan :D. Saidin ystävyys Beecherin kanssa oli melkoista jytkyä ja hieman hämmästelin myös sitä, kun Said ja Beecher muuttivat välillä asustelemaan jopa yhteiseen selliin. Muslimit ovat yksi sarjan suosikkijengeistäni, mutta välillä usko oli heihinkin koetuksella, kun he sillä tavalla syrjivät Saidia ja ajoivat hänet joukoistaan pois, mutta onneksi se sentään vähän lämmitti, kun arvelin, että hetken kuluttua Said palaa takaisin poppoon johtajaksi. Vaikka Hamid Khan oli hänkin melkoisen tyylikäs johtaja, niin edes hänellä ei ollut samanmoista karismaa kuin Kareemilla. Tykkäsin myös siitä, kuinka Said jaksoi autella kaikenmaailman rupuvankeja oikeusprosesseissa ja ihan sääliksi kävi, kun Poet kaikesta huolimatta päätyi takaisin kiven sisään ja Saidille tuli paha mieli :<. Saidin siirtyminen pilven reunalle tulikin sitten valtaisana yllätyksenä. Heh, olin toki spoilannut itseni hänen kuolemastaan ja katsonut jopa Youtubesta kyseisen kohtauksen, mutta odotin sen tulevan vasta sarjan viimeisessä tai aikaisintaan toiseksi viimeisessä jaksossa, enkä todellakaan odottanut, että Said heivattaisiin menemään jo kolmannessa jaksossa! Voi vaan kuvitella millainen tunne olisi ollut, ellei olisi tiennyt mitään Saidin kuolemasta, sillä jo nyt se yllätti enemmän kuin mikään muu asia pitkiin aikoihin. On tämä sarja vaan niin tappaja, silmille revähtää tällaista... Yleensä Ozin kuolemat ohittaa vain pelkällä olankohautuksella eikä ketään Adebisia tai muutakaan hienoa hahmoa ole sen kummemmin osannut jäädä enää myöhemmin kaipaamaan, mutta Saidin kuolema todellakin jäi vaivaamaan ja vielä Exeunt Omnesin aikana ajattelin, että kylläpä vankila on tyhjä paikka ilman Saidia. Sen todellakin huomasi joka hetki, että yksi suuri on nyt joukosta pois ja vaikka Said ei ihan mikään suurin suosikkini ollutkaan (ehkä kuitenkin mahtuu top-kymppiin), niin kuolema oli oikeasti aikas hiljentävä hetki. Oli niin vaikea uskoa, että emme näe enää koskaan Kareemia :<. Pitäisi varmaan katsoa ensimmäiset kaudet uudelleen, niin muistaisi paremmin alkuaikojen tapahtumat ja osaisi niistäkin jotain kirjoitella. En oikein muista muuta kuin sen, kuinka Adebisi tuli rukousmatoille ja kiusoitteli hieman kumartuneen Saidin kanssa ja sen, kuinka Said ammuskeli aseella kattoon saaden koko Emerald Cityn vallanneen ragetuksen leppymään. Uskomatonta kuinka pahasti voi unohtaa tapahtumia, vaikka niiden näkemisestä ei ole vielä vuottakaan :D. 4/5


Nyyh, niin monta hahmoa joista olisi tehnyt mieli vielä kirjoitella ja niin monta hahmoa, joiden vanhoja juttuja tekisi mieli päivittää... Ei siis auta muu kuin aloittaa sarjan katsominen alusta mahdollisimman pian (toivottavasti jo elokuun aikana) ja postailla sitten joskus puuttuvia hahmoja, joita onkin vielä melkoinen määrä jäljellä.